vuosituhattavoitteet

Uutinen

Uutisen oletuskuva

20.10.2011 Maailman väkiluku ylittää ensi kuussa seitsemän miljardia

Maailman väkiluvun uskotaan ylittävän seitsemän miljardin asukkaan rajan lokakuun viimeisenä päivänä. Rajapyykin ylittymisen kynnyksellä YK on käynnistänyt tiedotuskampanjan, jonka avulla muistutetaan väestönkasvun aiheuttamista haasteista ja mahdollisuuksista. Kampanjalla pyritään myös aktivoimaan maiden hallituksia, yrityksiä ja mediaa käsittelemään asiaa. Lue lisää

Uutinen

Uutisen oletuskuva

23.8.2011 YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa edistytty merkittävästi

Useiden vuosituhattavoitteiden kohdalla on tapahtunut maailmanlaajuisesti merkittävää edistymistä, ilmenee tuoreesta YK-raportista. Heikoimmat ovat kuitenkin jäämässä tavoiteluvuista vaarallisesti jälkeen.YK:n pääsihteeri kehottaa maailman johtajia tehostamaan pyrkimyksiä vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Lue lisää

Uutinen

Uutisen oletuskuva

30.5.2011 Maailma kylässä: Nuoret ja vuosituhattavoitteet -äänestyksen tulos

Suomen YK-liiton pisteellä Maailma kylässä -festivaalilla yleisöllä oli mahdollisuus tutustua YK:n vuosituhattavoitteista kertovaan valokuvanäyttelyyn ja äänestää kahdeksasta kuvasta omaa suosikkiaan. Erittäin tiukassa äänestyksessä voittajaksi nousi peruskoulutuksen takaamisesta kertova kuva. Lue lisää

Uutinen

Uutisen oletuskuva

21.6.2010 UNDP: Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen mahdollista

YK:n kehitysohjelma UNDP on julkaissut uuden raportin vuosituhattavoitteiden (Millenium Development Goals) saavuttamisesta. Raportissa mainitaan konkreettisia esimerkkejä niistä toimenpiteistä, jotka ovat edesauttaneet tavoitteiden saavuttamista kehitysmaissa. Lue lisää

Uutinen

Uutisen oletuskuva

9.6.2010 YK kaipaa suomalaisia töitä mainoskilpailuunsa

YK on käynnistänyt Euroopan-laajuisen mainosjulistekilpailun osana "Yhdessä poistamme köyhyyden" -kampanjaa. Kilpailuun on
toistaiseksi osallistuttu 29 maasta yli 500 julisteen voimin - mutta vain yksi kilpailutöistä on tullut Suomesta. Lue lisää