Uutinen
Uutinen
Uutinen
Uutinen
Lintuinfluenssaa
on tavattu Pohjois-Nigeriasta. H5N1-viruksen epäillään
kulkeutuneen maahan joko muuttolintujen, eläin- tai eläintuotteiden
kaupan välityksellä.
Lue lisää
Uutinen
Maailman terveysjärjestö WHO on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan ympärileikkauksen läpikäyneet naiset kokevat muita selvästi enemmän komplikaatioita synnytyksessä, ja heidän lapsillaan on korkeampi riski kuolla synnytyksen yhteydessä. Lue lisää
Uutinen
Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta kerrotaan ympäristöhaittojen vähentämisen voivan säästää 13 miljoonan ihmisen hengen vuosittain. Epäterveellisestä ympäristöstä johtuvien sairauksien määrien laskeminen auttaa valtioita puuttumaan asiaan oikeilla keinoilla. Lue lisää
Uutinen
Ainakin 400 000 ihmistä on vaarassa kärsiä ruokapulasta Afrikan Lesothossa johtuen pahimmasta kuivuudesta kolmeenkymmeneen vuoteen. Kelly David, joka johtaa YK:n humanitaaristen asioiden toimistoa eteläisen Afrikan alueella, vetosi pikaiseen kansainväliseen apuun Lesothon tukemisessa ja ruokapulan uhrien auttamisessa. Lue lisää
Uutinen
Kolme viikkoa WFP:n pääjohtajana toiminut Sheeran vieraili Suomessa 3.-4. toukokuuta. Hänen mukaansa Suomen Maailman elintarvikeavulle antama apu on hyvää, sillä se on joustavaa. Vierailun aikana julkaistiin myös suomenkielinen versio WFP:n tuottamasta humanitaarisesta Food Force -tietokonepelistä. Lue lisää
Uutinen
Maailman elintarvikeohjelman (WFP) uuden pääjohtajan Josette Sheeranin mukaan maailman nälkäongelma pahenee valtavista ponnisteluista huolimatta. Sheeran lupaa, ettei 850 miljoonaa nälkäistä unohdeta. Lue lisää
Uutinen
Väestöliiton Terve tulevaisuus! -julkaisu on koottu syksyllä 2006 Tampereen yliopiston ja Väestöliiton yhteistyössä järjestämän seminaarisarjan pohjalta. Julkaisu koostuu asiantuntijoiden kirjoittamista artikkeleista, ja sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta vuosituhattavoitteista erityisesti terveysalan opiskelijoiden ja asiantuntijoiden keskuudessa. Lue lisää
Uutinen
Vesi- ja sanitaatiokriisi aiheuttaa vuosittain lähes kahden miljoonan lapsen kuoleman. YK:n vuosituhattavoitteet ovat vaarassa. Lue lisää
Uutinen
Uutistoimisto IRIN:n mukaan Afganistanissa on todettu kolmetoista uutta lintuinfluenssa tapausta. Toistaiseksi ihmisuhreilta on säästytty, mutta huoli viruksen leviämisestä yhdessä maailman köyhimmistä maista on todellinen. Lue lisää
Uutinen
Synkeiden tilastojen paraneminen 60 %:lla vuosien 1999-2005 aikana on yleisen terveydenhuollon riemuvoitto kehittyvissä maissa. Lue lisää