Uutinen

FAO varoittaa: Lintuinfluenssa voi levitä Turkin lähialueille

YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan Turkin lintuinfluessa voi muodostaa suuren riskin Turkin naapurivaltioille. Iranin, Irakin, Armenian, Azerbaitsanin, Georgian ja Syyrian on varmistettava tiedonkulku influessaviruksen leviämisestä kansalaisilleen.

FAO:n eläinten terveydestä vastaavan virkamiehen Juan Lubrothin mukaan virus saataa levitä nykyisistä kontrollitoimenpiteistä huolimatta. Paikkojen, joissa tiedetään virusta olevan tai sitä epäillään, eristämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Pekingissä pidetään 17.-18. tammikuuta influessaa käsittelevä kansainvälinen kokous

YK:n lintuinfluessa koordinaattori David Nabarron mukaan tarvitaan vielä yli miljardi dollaria, jotta maailmanlaajuinen lintuinfluessaohjelma voitaisiin käynnistää. Nabarro on kiittänyt Turkkia sen toiminnasta taistelussa virusta vastaan.

Kaikkiaan 142 influessatartuntaa on raportoitu vuoden 2004 tammikuun jälkeen Vietnamin, Kiinan, Idonesian, Thaimaan ja Kambotsan alueilta.Turkissa on menehtynyt lintuinfluessaan neljä lasta. YK:n terveysjärjestö WHO tarkkailee tartuntoja ja taudin leviämistä.

UN News Centre