Syyskuun viimeisellä viikolla lähes kaikki maailman vaikutusvaltaiset poliitikot suuntaavat New Yorkiin osallistumaan YK:n yleiskokouksen korkean tason viikolle, joka aloittaa 79. istuntokauden. YK:n yleiskokouksen aikana pyritään yhdessä etsimään ratkaisuja kiireellisiin ongelmiin, jotka ulottuvat merenpinnan noususta nälänhädän poistamiseen ja mikrobilääkeresistenssiin.
Tulevaisuushuippukokous tavoittelee kansainvälisten sitoumusten vahvistamista
Korkean tason kokousten sarjan aloittaa Tulevaisuushuippukokous 22-23. syyskuuta. Sen tarkoituksena on vauhdittaa ponnisteluja nykyisten kansainvälisten sitoumusten täyttämiseksi. Tällä hetkellä olemme vielä kaukana kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisesta, emmekä ole pystyneet tarttumaan uusiin haasteisiin niiden vaatimalla ripeydellä.
Huippukokouksen yhtenä teemana onkin tekoälyn ja digiteknologian nopea kehitys. Kokouksen tavoitteena on julkaista Tulevaisuussopimus, josta käytävät neuvottelut alkoivat jo viime vuoden puolella. YK-liitto on seurannut neuvotteluja tiiviisti ja antanut kaksi lausuntoa prosessin aikana sopimuksen sisällöistä.
Digitaalisopimus ja tulevien sukupolvien julistus
Tulevaisuussopimuksen liitteeksi tulee kaksi erillistä asiakirjaa. Ensimmäinen on Globaali digitaalisopimus Global Digital Compact, jonka tarkoituksena on edistää avointa, vapaata, turvallista ja ihmiskeskeistä digitaalista tulevaisuutta kaikille. Toinen on Tulevien sukupolvien julistus, jonka avulla tunnistetaan tulevien sukupolvien oikeuksia ja tunnustetaan ne kansainvälisesti.
YK:n pääsihteerin António Guterresin koolle kutsuman Tulevaisuushuippukokouksen viesti on selvä. Guterresin mukaan Tulevaisuushuippukokous tarjoaa tilaisuuden järjestää monenvälinen yhteistyö uudelleen 2000-luvulle sopivaksi.
Emme voi luoda lastenlapsillemme sopivaa tulevaisuutta järjestelmällä, joka on rakennettu isovanhemmillemme.
- YK:n pääsihteeri António Guterres.
Kansalaisjärjestöt kokoontuvat toimintapäiville vauhdittamaan päättäjiä
Tulevaisuushuippukokousta edeltää kaksipäiväiset toimintapäivät, jossa kansalaisjärjestöt, yritykset ja asiantuntijat pyrkivät vauhdittamaan valtionpäämiesten sitoutumista kestävään kehitykseen ja YK:n uudistamiseen.
Varsinainen yleiskokous alkaa tiistaina 24.9. Sen aikana kuullaan noin 135 valtiojohtajan puheenvuorot ajankohtaisista haasteista ja niiden ratkaisumahdollisuuksista. Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubbin puheenvuoro kuullaan keskiviikkona 25.9. Suomen aikaan myöhään illalla.
Tulevaisuushuippukokouksen lisäksi yleiskokouksen korkean tason viikolla järjestetään kolme erillistä temaattista kokousta.
Merenpinta nousee, maailman on toimittava
Keskiviikkona 25.9. joukko johtajia, asiantuntijoita ja sidosryhmiä kokoontuu keskustelemaan merenpinnan noususta.
Guterresin mukaan merenpinnan nousu on täysin ihmiskunnan aiheuttama kriisi. "Maailman päättäjien on toimittava ja vastattava avunpyyntöihin ennen kuin on liian myöhäistä", sanoo Guterres.
Maailman ja ihmiskunnan monista haasteista ilmastonmuutos on ehkä vakavin. Se koskettaa erityisesti matalalla sijaitsevia maille ja saarivaltioita.
Antibioottiresistenssi ja ydinaseuhka keskustelujen teemoina
Toisessa temaattisessa kokouksessa käsitellään mikrobilääkeresistenssiä, eli antibioottiresistenssiä, joka on nykyään yksi maailmanlaajuisen terveyden, elintarviketurvan ja kehityksen suurimmista uhkista. Joka vuosi miljoonat ihmiset kuolevat infektioihin, joita ei voida enää hoitaa tavanomaisilla antibiooteilla.
Kolmas korkean tason kokous järjestetään kansainvälisen ydinaseiden täydellisen hävittämispäivän kunniaksi. Ydinaseiden käytön uhka on edelleen osa turvallisuuspolitiikkaa, vaikka niiden käytöllä olisi katastrofaaliset seuraukset ihmiskunnalle. Maailmassa arvioidaan olevan noin 12 512 ydinasetta, mutta kaikkia ei välttämättä ole raportoitu. Useat maat, jotka pitävät hallussaan näitä aseita, on lisäksi suunnitelmia muokata aseita nykyaikaisemmiksi. Kaikkien ydinaseiden lakkauttaminen on ollut YK:n asialistalla vuodesta 1946 lähtien. Kun johtajat ympäri maailmaa saapuvat kokoukseen, YK osoittaa, että aseistariisunta on edelleen ensisijainen tavoite. Sen saavuttamiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen.
YK-liitto osallistuu Suomen delegaatiossa korkean viikon tapahtumiin
YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko osallistuu muiden kansallisten YK-liittojen edustajien kanssa toimintapäiville. Lisäksi hän osallistuu tasavallan presidentti Alexander Stubbin johtaman kansallisen delegaation jäsenenä korkean tason viikon tapahtumiin ja Global Compactin Leaders Summitiin.
YK-liitto seuraa kokouksia sosiaalisessa mediassa. Kokouksen annista voit kuulla kansalaisjärjestöedustajien näkemykset YK-aamukahveilla 4.10.
Ilmoittaudu mukaan: YK-aamukahvit: Tulevaisuushuippukokous
Tulevaisuushuippukokouksen ohjelma YK:n sivuilla (englanniksi): Summit of the Future