Uutinen

Mitä on feministinen pedagogiikka ja miten koulutuksesta voidaan tehdä tasa-arvoisempaa?

Kestävä kehitys haltuun -podcastin uusimmassa jaksossa musiikinopettaja ja väitöskirjatutkija Minja Koskela puhuu koulutuksen tasa-arvosta, sukupuolirooleista ja feministisestä pedagogiikasta.

Vaalea nainen ruskeassa takissa katsoo kameraan. Taustalla kerrostalon seinä ja piha-alue.
Kuva: Oskari Sipola

Tasa-arvoaktivisti, poliittinen asiantuntija ja väitöskirjatutkija Minja Koskela on taustaltaan musiikin opettaja. Työssään hän on huomannut, miten sosiaaliset roolit vaikuttavat osallistumiseen: "On tiettyjä kulttuurisia stereotypioita siitä, miten tyttöjen ja poikien on sopivaa tehdä. On yllättävää, miten edelleen elää vahvana sellainen ajatus, että poikien ei ole sopivaa laulaa. Opettajana niin toivoisin, että kaikki rohkaistuisivat käyttämään omaa ääntään."

Tasa-arvoa tehdään yhdessä oppilaiden kanssa.

Kuuntele Kestävä kehitys haltuun-podcastin Koulutus ja tasa-arvo -jakso Soundcloudista.

Ota kestävä kehitys haltuun ja lähde YK-liiton verkkokurssille.

Tasa-arvoinen koulutus - Minja Koskela (podcast lukuversio 10 min)

ELINA
Tervetuloa YK-liiton kestävän kehityksen podcastiin, tänään aiheena tasa-arvo ja koulutus. Meillä on vieraana poliittinen asiantuntija Minja Koskela, joka on taustaltaan musiikinopettaja ja musiikkikasvatuksen väitöskirjatutkija.

Miten sinä kiinnostuit tasa-arvo teemasta opettajana?

MINJA
Kiinnostuin tasa-arvokysymyksistä henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Jossain vaiheessa, kun yläasteikäisenä ja lukioikäisenä tein paljon musiikkia aloin havaitsemaan sellaista ilmiötä, että tyttönä ja naisena siinä jäi vähän tekijäjoukon marginaaliin. Sitten yritin hirveästi hahmottaa sitä, että mistä se johtuu ja en oikein koskaan sitä ymmärtänyt.

 Se lähti sieltä omasta kokemuksesta ja sitten myöhemmin sitä on oppinut reflektoimaan sellaisena yhteiskunnallisena ilmiönä, mistä se oma kokemus on vaan pieni heijastuma niistä rakenteista. Kun lähdin opiskelemaan musiikinopettajaksi luin samaan aikaan aika paljon sukupuolen tutkimusta tai silloista naistutkimusta ja sisällytetyn niitä kursseja sitten myös omiin opintoihin. Aloin hahmottaa koulutuksen tasa-arvon kenttää sitä kautta, että oma kokemus johti teorioihin, jotka johtivat siihen, että pystyin yhdistämään näitä teorioita siihen omaan ammatilliseen tekemiseen.

ELINA
Minkälaisia tilanteita on käytännön tasolla tullut vastaan omissa opetustilanteissa, että olet päässyt kiinni siihen, ettei kaikki ole tasa-arvoista?

MINJA
Musiikkiluokassa, se mikä on erilaista verrattuna muihin oppiaineisiin on se, että tehdään niin paljon käytännön tasolla ja aika helposti henkilöt, jotka ovat ekstroverttejä ja joiden on helppo heittäytyä pääsee enemmän ääneen ja pystyy enemmän näyttää omaa osaamistaan tunneilla. Tässä näkyy, paitsi temperamenttikysymyksiä, myös meidän sosiaaliset roolit. Minkä verran tyttö voi heittäytyä verrattuna minkä verran poika voi heittäytyä, ja mitä tyttöjen ja poikien on sopivaa tehdä. Edelleen elää aika vahva ajatus siitä, että poikien ei olisi sopivaa laulaa. Se on ilmeisesti poikakulttuuriin liittyvä asia. Opettajana toivoisi, että kaikki rohkaistuisi käyttämään omaa ääntään, se on niin ihana tapa osallistua musiikin tekoon. Se on itselleni hirveän tärkeä ja rakas asia ja toivoisin että pystyisin jakamaan laulamisen iloa. Todella surullista että jotkut jäävät siitä paitsi. Opettajana pitää löytää tapoja, jolla pystyy rohkaisemaan erityisesti poikia laulamiseen.

Tämä on yksi konkreettinen esimerkki, miten se näkyy. Toki voi katsoa esimerkiksi musiikin oppikirjoja. Teen itse väitöskirjaa populaarimusiikkikasvatuksen demokratiasta. Lähtökohta on siinä, että meillä Suomessa käytetään paljon populaarimusiikkia opetuksessa, jota minä vähän kyseenalaistan. Minkälaisen kuvan se, että laulamme englanninkielisiä listahittejä antaa musiikillisesta maailmasta? Alleviivaten sanaa maailma, kuva on aika suppea. Sitä pidetään lähtökohtaisesti osallisena ja demokraattisena toimintamuotona mutta se jättää aika paljon pois jos keskitymme vain siihen.

ELINA
Kuinka helppo tai vaikea opettajan on päästä kiinni epätasa-arvon kohtiin?

MINJA
Kyllä se vaatii työtä. Se vaatii tosi paljon itsereflektiota mikä on todella kivulias prosessi. Pitäisi mennä siihen omaan opettajuuteen aika syvälle, sörkkiä niitä omia heikkoja kohtia ja pohtia mitä voisi tehdä paremmin. Aika usein tuntiaiheet, jos puhutaan nyt musiikin kontekstissa, ovat nopeatempoisia ja paljon asioita tapahtuu ja helposti sivuuttaa tilanteet, joissa olisi voinut toimia toisella tavalla. Se ei missään nimessä ole helppoa, kun huomaa että jossain kohdassa on toiminut väärin. Se pitäisi myöntää se itselleen, se on aika pitkällinen prosessi, mutta se on tehtävissä. Yksi asia joka auttaa on lukeminen.

Meillä Suomessa on tehty valtavasti etnografista tutkimusta kouluista. Opettajat ovat tutkineet omaa opetustaan ja kasvatustieteentutkijat ovat menneet kouluihin ja tehneet luokkatutkimusta. Meillä on jo olemassa valmiita malleja siitä, miten asioita voi tehdä ja miten niitä olisi helpompi hyödyntää.

ELINA
Voitko antaa joitain vinkkejä siihen, miten tehdään tasa-arvoisempia kouluja?

MINJA
Voin varmasti antaa joitain yleispäteviä ohjeistuksia mutta aika pitkälti kyse on luokkahuoneen vuorovaikutuksesta. Opettaja on se henkilö, joka tuntee oman oppiaineen, oman luokkansa ja oman koulukontekstinsa, ja etenkin omat oppilaansa. Se vuorovaikutus mikä luokassa tapahtuu, on kaiken tasa-arvon tekemisen keskiössä. Haluaisin korostaa tasa-arvoa aktiivisena prosessina, sitä todella tehdään ja se tehdään yhdessä oppilaiden kanssa. Vuorovaikutus on keskeinen sana. Se vaatii, että opettajat kuuntelevat oppilaita ja on valmis pistämään itsensä sivuun ja ottamaan oppilaiden kokemuksia esiin.

 

 

ELINA
Mitkä asiat käytännön tasolla ovat sellaisia, joihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota?

MINJA
Riippuu varmaan siitä, millä tasolla asioita katsoo. Yksi taso on politiikkatoimenpiteiden taso, meidän pitäisi oikeasti miettiä sitä, että meillä on olemassa ongelma Suomessa, koulutuksen alueellinen eriytyminen. Helsingin sisällä kaikki koulut eivät ole samalla viivalla ja siihen on olemassa keinoja, meillä on Positiivinen diskriminaatio tukirahoitus millä pyritään tukemaan kouluja, joissa on enemmän haasteita. Se on yksi osa, että resursoidaan, laitetaan rahaa koulutukseen.

Sitten on myös koulun taso. Mihin asioihin missäkin koulussa halutaan puuttua, on pitkälti koulun johdon käsissä, millaista kulttuuria luodaan ja mihin suuntaan rehtori haluaa koulua viedä. Siinä on paljon asioita mihin voi vaikuttaa. Sitten on tietenkin luokkahuoneen taso. Tasa-arvokysymykset varmasti näkyvät koulussa. Olisi liikaa vaadittu, että opettajat ratkaisisivat ongelmat yksin, heillä on jo todella suuri työtaakka. Etenkin korona-aikaan on tehty aivan älyttömästi työtä. Se ei voi olla vain opettajien hartioilla.

Samalla on huomattava, että kyllä opettajat voivat tehdä paljon omassa luokassaan. Kysyit mitkä ovat näkyviä ongelmia koulussa, niin meidän opettajien pitää koko ajan kiinnittää huomiota siihen, miten voimme osallistaa kaikkia, että joka ikinen lapsi ja nuori koulussa kokee olonsa tervetulleeksi, jotta saa rohkeuden tehdä, osallistua ja toteuttaa itseään. Se on se mihin opettaja pystyy.

ELINA
Ajatusleikki: Saisit tehtävän tehdä koulusta tasa-arvoisen, mistä aloittaisit?

MINJA
Siitä että koulun henkilökunta pitää kouluttaa. Me tarvitsemme opettajille ja rehtoreille lisäkoulutusta näihin kysymyksiin. Pitäisi käydä keskustelua siitä, mitä se tarkoittaa, että koulu on tasa-arvoinen ja siinä kontekstissa pohtia myös koulun rakennetta, mikä ei aina ole tasa-arvoinen. Mielestäni ensimmäinen askel kohti tasa-arvoista koulua on se, että koulu ei tällä hetkellä ole tasa-arvoinen. Ja vaikka peruskoulu onkin Suomen historian suurin tasa-arvoteko, niin sen pitää myös pystyä kehittymään ajassa.

Nyt on selkeää, että koulut moninaistuvat, oppilailla on entistä useammin entistä enemmän eri taustoja. Miten me tämä huomioidaan, vai huomioidaanko ollenkaan, on todella iso kysymys siinä, miten pääsemme kohti tasa-arvoista koulua.

 

 

ELINA
Tässä pöydällä on uunituore kirja nimeltä ”Toisin tehty”. Kerrotko vähän siitä ja minkälaisia keskusteluja koulusta kirja sisältää?

MINJA
Kirjoitettiin kyseinen kirja kollegani Elina Tuomon kanssa. Emme työskentele samassa koulussa mutta jaamme opettajataustan ja olemme opettajia. Uskallan nyt sanoa Elinankin puolesta, että olemme tasa-arvoaktivisteja. Elina on kirjoittanut blogia koulutuksen tasa-arvosta sekä kirjoittanut yhteiskunnallisista ja tasa-arvo teemoista.

Toisin tehty kirjan keskustelujen lähtökohta on siinä, että halusimme vaalia koulutuksen kivijalkaa, mikä on tasa-arvo. Siitä saakka, kun peruskoulun rakentaminen aloitettiin 1072, olemme nähneet valtavan suomalaisen koulumenestys.

 

 

ELINA
Kirjassa on käytetty termiä ”feministinen pedagogiikka”, mitä se tarkoittaa?

MINJA
Se on aika laaja-alainen asia. Itse kirjoitin kirjaan esseen aiheesta, siinä taidan todeta, että feministinen pedagogiikka on yhtä iso aihe, kun feminismi tai pedagogiikka sinänsä ovat. Siihen liittyy myöskin vahvasti kohtaaminen ja vuorovaikutus, että ottaisimme huomioon sen, että tulemme erilaisista sosiaalisista positioista, luokassa on eri sukupuolia. Me oikeasti tunnistetaan se, että sukupuolikaan ei ole kaksinapainen -mies tai nainen vaan se on enemmänkin spektri mihin mahtuu kaikenlaisia sukupuolia. Oppilailla on erilaisia sosiaalisia, kulttuurisia taustoja ja oppilaiden perheillä on erilaiset taloudelliset resurssit ja ylipäätään resurssit osallistua lapsen koulun tukemiseen.

Vuorovaikutus on siinä mielessä keskeistä, että opettaja tuntee luokkansa. Opettaja on se, joka navigoi sosiaaliseen moninaisen verkoston keskellä. Pitää ensin oppia tuntemaan mitä kaikkea siellä on, ennen kun pystyy kiinnittämään huomiota siihen, että kaikki otettaisiin huomioon mahdollisimman tasa-arvoisesti, jotta toiminnasta tulisi semmoinen mihin kaikki voisivat osallistua.

ELINA
Jos mietitään sukupuolten välistä tasa-arvoa, millaisessa tilanteessa me tällä hetkellä olemme?

MINJA
Olemme tällä hetkellä semmoisessa tilanteessa, jossa olemme jumittuneet tyttö-poika-keskusteluun, mikä ei mielestäni viime vuosina ole ollut hirveän hedelmällistä. Keskustelu siitä, ettei pojat pärjää koulussa on aito keskustelu, asia ja huoli mihin pitää puuttua. Se näkyy kaikissa PISA-tutkimuksissa, että poikien lukutaito on heikompaa ja tytöt ovat menneet niissä asioissa ohi.

Mielestäni pitäisi päästä ohi tytöt sitä, pojat tätä keskustelusta. Olemme puhuttu siitä 2000-luvun alusta asti, eikä tilanne ole muuttunut. Se ehkä kertoo siitä, ettemme ole kyenneet ratkaista asiaa tämänlaisella diskurssilla. Meidän pitää purkaa diskurssi ja ymmärtää ettei poikajoukko ole homogeeninen, keitä on ne pojat siellä poikien joukossa, jotka putoavat kelkasta? Meidän pitäisi selvittää tämä, ja siihen tarvitsemme analyysia, mihin liittyy muutakin kun sukupuoli. Siihen varmasti liittyy esimerkiksi perheiden taloudelliset resurssit ja mitä perheissä tapahtuu.

Olemme kirjassamme kirjoitettu siitä, kun olemme nähneet erilaisia perheitä opettajan työssä. Lapset saattavat tulla kodista missä vanhemmilla saattaa olla moninaisia sosiaalisia ongelmia, ja tällaisesta perheestä tuleva poika on aivan eri asemassa kun poika, joka tulee keskiluokkalaisesta perheestä jossa vanhemmat pystyvät osallistumaan koulunkäyntiin ja sen tukeminen eri tavalla. Oletus pojista yhtenäisenä ryhmänä pitäisi rikkoa, jotta näkisimme oikeasti ne jotka ovat syrjäytymisvaarassa.

 

 

ELINA
Olet tosiaan tarkastellut itseäsi opettajana väitöskirjassasi. Jos mietitään yksittäistä opettajaa luokkahuoneessa, minkälaisia tilanteita on tullut vastaan? Mitä yksittäinen opettaja pystyy tekemään.

MINJA
Aika paljonkin, oman opetuksensa kontekstissa. Minä keräsin väitöskirjani aineiston omasta opetuksestani ja täytyy sanoa, että se oli hidasta ja tuskallista hommaa. Jos olisin tiennyt miten hankalaa aineiston kerääminen olisi se olisi varmaan jäänyt keräämättä. Onneksi niin ei tapahtunut.  Vein luokkaan videokameran ja pidin opettajatutkija päiväkirjaa ja kirjoitin havainnointikaavioon ylös yksityiskohtaisempia asioita mitä oppitunnilla tapahtui.

Minulla oli yksi erityisen hyvin mieleen jäänyt hetki luokkahuoneesta, kun rodullistettu poika kutsui minua rasistiksi, kun olin heittänyt hänet ja hänen ystävänsä luokasta ulos. Jouduin tunnistamaan itsessäni piirteitä mitä en ajatellut että minussa feministiopettajana löytyy. Se oli juuri sitä mitä voi kutsua rakenteelliseksi rasismiksi, olin niputtanut neljä rodullista poikaa maahanmuuttajapoikaryhmäksi ja heittänyt heidät ulos luokasta koska ajattelin että he metelöivät ja käyttäytyivät huonosti. Kun myöhemmin katsoin videotallennetta totesin, että yksi heistä oli käyttäytynyt kuten muut oppilaat, mutta olin vain ajatellut, että se poika kuuluu ryhmään. Yksittäinen opettaja voi reflektoida omaa käyttäytymistä. Mutta samaan aikaan pitää tiedostaa se, ettei opettajalla ole resursseja videoida jokaista oppituntia ja litteroida niitä jälkeenpäin ja reflektoida. Sekin vaatii sitä, että annetaan työkaluja, pitäisi alkaa pohtia mistä niitä työkaluja voisi saada. Mitkä ovat reflektiotyökalut mitä voimme tarjota opettajille, että reflektointi olisi mahdollisimman inhimillistä.

ELINA
Onko tämänlaisia työkaluja jo olemassa?

MINJA
Minun mielestä yksi on se, että tunnistat omat etuoikeutesi. Se on vähän feministinen klisee, mutta kliseet ovat kliseitä syystä, se toimii. Tiedostaa sen, että opettajat usein ovat etuoikeutettuja, opettajat Suomessa ovat varsin usein valkoisia, heteroja, keskiluokkaisia, joilla on palkka jolla tulee toimeen. Jokaisen opettajan tulisi tunnistaa oma yhteiskunnallinen positio sen opettajaposition lisäksi, jotta pystyisi pohtimaan mitä kaikkia etuoikeuksia position mukana tulee.

ELINA
Ja miten siitä sitten lähestyy muita ihmisiä.

MINJA
Niin, siitä tulee se vuorovaikutusaspekti. Se on minusta todella ongelmallista, jos minä valkoisena opettajana alkaisin koulussa saarnata rasismista kulttuurisesti moninaiselle ryhmälle, miten he kokevat sen nahoissaan, kun tietävät asiasta paremmin. Joskus opettajan on hyvä olla hiljaa ja kuunnella oppilaita. Uskon että sillä pääsee aika pitkälle.

 

 

ELINA
Päästään sanaan intersektionaalisuus, mitä se tarkoittaa opetuksessa?

MINJA
Se on just sitä mitä puhuin aikaisemmin, liittyen tyttö-poika-keskusteluun. Jos alamme rikkomaan näitä kategorioita ja etsimään niitä poikia, joilla menee kaikkein huonoiten ja ovat vaarassa syrjäytyä, sukupuolen lisäksi pitää katsoa myös muita tekijöitä. Esimerkiksi yhteiskuntaluokka, onko äidinkieli Suomi, ihonväri, etnisyys. Pitää huomata, että poikien seassa on paljon erilaisuuta, ja ymmärtää miten erilaiset erot vaikuttaa kenenkin elämässä. Meidän suomalaisessa yhteiskunnassa on todella erilaista olla valkoinen keskiluokkainen keski-ikäinen mies, kuin olla rodullistettu nuori nainen joka tekee duunariammattia työkseen.

 

 

ELINA
Minja, minkälaiselle musiikin tunnille haluaisit itse osallistua?

MINJA
Sellaiselle tunnille, jolla koko ajan soitetaan ja lauletaan, se on minun pääasia musiikkitunneilla. Haluan että me oikeasti teemme yhdessä ja että opettaja kuuntelee oppilaita ja oppilaiden toiveita siitä mitä he haluavat tehdä tunneilla ja myös toteutetaan toiveet. Se että olemme kehollisia kokonaisvaltaisia toimijoita luokassa ja että kaikilla on kivaa. Minusta on todella tärkeää, että kaikilla on kivaa.