Uutinen

Maanantaina 24.10. juhlitaan YK:n päivää

Maanantaina 24.10. juhlitaan kansainvälistä YK:n päivää. Päivä on täynnä eri toimijoiden järjestämiä tapahtumia, rauhanmarsseista perinteiseen YK:n päivän jumalanpalvelukseen. YK-liitto on mukana järjestämässä Puoli vuosisataa ihmisoikeuksista -seminaaria sekä uskontojen väliseen dialogiin kannustavaa sanajumalanpalvelusta.

YK:n päivää juhlistetaan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan eli YK:n toiminnan perustaneen dokumentin käyttöönottamisen kunniaksi. Lisätietoja YK:n päivästä löytyy täältä. Sosiaalisessa mediassa tiedotamme #YKpäivä -hashtagilla.

YK:n päivän tapahtumia:

  • YK:n päivän jumalanpalvelus rauhan puolesta Helsingin Tuomiokirkossa kello 12.00 alkaen.
     
  • Puoli vuosisataa ihmisoikeuksia -seminaari kello 12.30 – 15.45 Helsingissä. Tänä syksynä tulee kuluneeksi 50 vuotta YK:n kahden keskeisen ihmisoikeussopimuksen hyväksymisestä ja 40 vuotta niiden astumisesta voimaan osaksi kansainvälistä ja suomalaista lainsäädäntöä. Verkkolähetystä tilaisuudesta voi seurata täällä.
     
  • Suomen asevalvontaraportti 2016 -julkaisutilaisuus Helsingissä Eurooppasalissa kello 15.30-16.15.
     
  • Poliittisten nuorisojärjestöjen Mielenilmaus Syyrian rauhan puolesta kello 17.00 alkaen Helsingissä.
     
  • Save Syria – rauhanmarssi ja tukikonsertti Helsingissä 17.00-24.00. Konsertilla kerätään varoja Syyriassa toimiville ulkoministeriön kumppanuusohjelmassa mukana oleville avustusjärjestöille.
     
  • Rauhantilaisuus Oulun Rotuaarilla kello 17.00 alkaen.
     
  • Kimmo Pohjonen konsertoi YK:n päivänä: Afganistan soi vol 4. Konsertin tuotto käytetään naistoimittajien koulutukseen Afganistanissa. KokoTeatterissa kello 19.00.

     

YK:n päivän kunniaksi Eduskunnan kirjastossa on myös jaossa YK-liiton julkaisemia sopimuskirjasia, kuten YK:n peruskirja, lapsen oikeuksien yleissopimus, asekauppasopimus sekä YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista ja ILO:n yleissopimus nro 169. Julkaisujen sähköiset versiot löytyvät täältä, ja niitä voi tilata YK-liitolta.