Tiedote

Lankkipoika Amaru on yksi maailman 160 miljoonasta työtä tekevästä lapsesta

Eija Ahvo ja Tuija Rantalainen nostavat esiin lapsityön ongelmia uudella singlellä ja musiikkivideolla yhteistyössä Suomen YK-liiton kanssa. "Lankkipoika Amaru" julkaistaan YK:n Kansainvälisenä Lapsityön vastaisena päivänä. Tänä vuonna vietetään lapsityön vastaista teemavuotta. Lapsityön määrä on kääntynyt maailmassa kasvuun ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

Lapsityön määrä on maailmassa noussut ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.
Kuva: Jari Kivelä / UNICEF.

Tiedotetta muokattu 11.6., korjattu tuoreet tiedot työtä tekevien lasten määrästä ILO:n ja UNICEFin uuden raportin pohjalta.

Vuosi 2021 on kansainvälinen lapsityön poistamisen teemavuosi ja kesäkuun 12. päivä on YK:n Kansainvälinen lapsityön vastainen päivä.

Tuija Rantalaisen ja Eija Ahvon musiikkivideo Lankkipoika Amaru.

Eija Ahvon ja Tuija Rantalaisen kappale Lankkipoika Amaru kertoo lapsityöläisen tarinan Boliviasta. Kuten moni muukin työtä tekevä lapsi, myös Amaru toivoo pääsevänsä kouluun ja haluaa saada ammatin. Ahvo ja Rantalainen haluavat yhdessä Suomen YK-liiton kanssa nostaa esiin maailmanlaajuista ongelmaa: maailmassa noin 160 miljoonaa lasta tekee työtä, eikä voi kokea ansaitsemaansa lapsuutta.

Lapsityöstä ei todellakaan ole liikaa puhuttu. Laulu avaa silmät ja lohduttaa.

Kappale ja musiikkivideo julkaistaan lapsityön vastaisen päivän aattona perjantaina 11.6. kello 00.01.

Musiikkivideo on nähtävissä Suomen YK-liiton You tube -kanavalla.

Kappale julkaistaan Tuija Rantalaisen Spotify-sivulla.

Eija Ahvo on palkittu näyttelijä, laulaja ja UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs. Tuija Rantalainen on muusikko ja musiikintekijä. Musiikkivideolla nähdään Jari Kivelän UNICEFille kuvaamia valokuvia.

 

Lapsityö maailmassa

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n mukaan maailmassa noin 160 miljoonaa lasta tekee työtä, eikä voi kokea ansaitsemaansa lapsuutta. Noin puolet heistä, 79 miljoonaa lasta, joutuu työskentelemään pakotettuina tai vaarallisissa työympäristöissä – pahimmillaan prostituutiossa tai aseellisten konfliktien armoilla.

Yli puolet työtä tekevistä lapsista on iältään 5-11-vuotiaita. Eniten lapsityötä käytetään maanviljelyksessä (70%), palveluissa (20%) ja teollisuudessa (10%, mukaan lukien kaivosteollisuus).

Tuoreen ILO:n ja UNICEF:in raportin mukaan lapsityön määrä on maailmassa kasvanut ensimmäistä kertaa kahteen vuosikymmeneen. Vuoden 2020 alussa lapsityön tekijöitä oli 8,4 miljoonaa enemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin.

Lapsityön määrää onnistuttiin vähentämään vuodesta 2000 alkaen 94 miljoonalla. Viime vuosina hyvä kehitys on kuitenkin hidastunut ja koronapandemia on tuonut merkittävän lisähaasteen tähän työhön. Raportin mukaan lapsityön määrä voi kasvaa yhdeksällä miljoonalla koronapandemian seurauksena. Kehitysmaiden taloudet ovat erityisen haavoittuvia kriiseille ja niiden kantokyky on koetuksella pandemian seurauksena. Valitettavasti lapset ovat usein niitä, jotka kärsivät yhteiskuntien ongelmista ensimmäisenä.

Lapsityön poistaminen kaikissa muodoissaan vuoteen 2025 mennessä on yksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteista (Agenda 2030, tavoite 8, alatavoite 8.7).

ILOn periaatteiden mukaan kaikilla sen jäsenvaltioilla on velvollisuus poistaa pakkotyö, lapsityö ja syrjintä sekä taata yhdistymisvapaus. ILO on osa YK-järjestelmää.

 

Lapsityö Boliviassa

Lankkipoika Amaru -laulu sijoittuu Boliviaan, joka vuonna 2014 laillisti lapsityön käytön. Lailla pyrittiin suojaamaan lapsityöläisiä ja parantamaan heidän työskentelyolosuhteitaan. Kansainvälisen painostuksen ja ILO:n tekemän työn seurauksena lakia muutettiin pari vuotta sitten. Tilanne on edelleen ongelmallinen ja liian moni lapsi joutuu tekemään työtä.

 

Yhteystiedot:

Tuija Rantalainen, tuija.rantalainen [ät] elisanet.fi, p. 0405923120, www.tuijarantalainen.com

Eija Ahvo, p. + 358 500 416010

Suomen YK-liitto, Elina Laiho, p. 044 781 0300, elina.laiho [ät] ykliitto.fi (elina[dot]laiho[at]ykliitto[dot]fi)

Lankkipoika Amaru
Lankkipoika Amaru singlen kansikuva, poika vuoristomaisemassa reppu selässä