Kannanotto/lausunto

Kansainvälistä sopimusperustaista järjestelmää ja osallistavaa demokratiaa on vahvistettava

Suomi on pieni, kansainvälisestä yhteistyöstä riippuvainen maa, jolle sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä ja kansainvälisten sitoumusten noudattaminen on tärkeää. Elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan turvaaminen on pohjoismaisen demokratian perusta, jonka merkitystä ei pidä unohtaa muuttuvassa maailmanpoliittisessa ilmapiirissä.

Yk-liiton logo

Vahva YK on globaali turvaverkko – siksi sen rahoitusta on  ja uudistuksista tuettava

YK-liiton syyskokouksessa korostettiin Suomen roolia aktiivisena toimijana globaalin köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisessä, rauhan ja vakauden edistämisessä sekä kansainvälisen sopimusperustaisen järjestelmän puolustajana. YK-liitto toivoo, että Suomi toimii aktiivisesti YK:n uudistusprosessin edistämiseksi, auttaa karsimaan vanhentuneita ja päällekkäisiä mandaatteja sekä tehostamaan kansainvälisten järjestöjen toimintaa. Erityistä huomiota kiinnitettiin turvallisuusneuvoston uudistamistarpeeseen, jotta päätöksenteko heijastaisi paremmin maailman muuttunutta valtatasapainoa.

Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauskierteeseen halutaan puuttua, ja tavoitteena on laatia realistinen suunnitelma paluusta kansainvälisiin velvoitteisiin ja sitoumuksiin. Suomen asemaa luotettavana kumppanina on vahvistettava jatkamalla kestävän kehityksen tavoitteiden toteutusta sekä tukemalla YK-järjestöjen työtä pitkäjänteisellä ja joustavalla perusrahoituksella.

Osallisuus vahvistaa luottamusta ja yhteiskunnallista vakautta

Kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisjärjestöjen elinvoimaisuus sekä riippumattomuus ovat yhteiskunnan kulmakiviä. YK-liitto tukee kansalaisjärjestölain säätämistä ja kannustaa vahvistamaan erityisesti nuorten ja naisten osallistumismahdollisuuksia sekä kotimaassa että kansainvälisesti. 

Yhdessä olemme enemmän, ja planeettamme kestävän kehityksen ja turvallisuuden edistäminen on myös Suomen etu. Turvallisuutemme rakentuu luottamuksesta ja yhteistyöstä, ei muureista.

YK-liiton syyskokouksen esitykset Suomen hallitukselle

  • Suomen tulee aktiivisesti puolustaa kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää ja kantaa vastuunsa globaalin köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisessä sekä rauhan ja vakauden edistämisessä.
  • Hallituksen on edistettävä YK:n uudistusprosessia sekä toimittava aloitteellisesti päällekkäisten ja vanhentuneiden mandaattien karsimiseksi ja toiminnan tehostamiseksi.
  • Turvallisuusneuvoston uudistamista tulee tukea, veto-oikeuden käyttöä rajoittaa ja jäsenmäärää kasvattaa, jotta päätöksenteko heijastaisi paremmin nykypäivää ja YK:n legitimiteetti vahvistuisi.
  • Keskustelua YK-reformeista on syvennettävä yhteistyössä Artikla 109 -koalition kanssa.
  • Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauskierre tulee pysäyttää sekä laatia realistinen suunnitelma kansainvälisten velvoitteiden täysimääräiseen toimeenpanoon.
  • Hallituksen tulee vahvistaa kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanoaa ja Suomen asemaa luotettavana globaalina kumppanina.
  • Tukemalla YK-järjestöjä joustavalla ja pitkäjänteisellä yleistuella lisätään tehokkuutta, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta.
  • Kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisjärjestöjen elinvoimaisuus ja riippumattomuus on turvattava. Esitämme uuden kansalaisjärjestölain säätämistä järjestöjen toimintaedellytysten ja resurssien varmistamiseksi.
  • Kansalaisyhteiskunnan, erityisesti nuorten ja naisten osallistumismahdollisuuksia, tulee systemaattisesti vahvistaa niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin.