Hanna Tuominen ja Anna Kronlund
Suomen identiteetti pienvaltiona
Tutkimuksemme tarkastelee Suomen YK-politiikkaa 2000-luvulla pienvaltionäkökulmasta. Analyysissa hyödynsimme laajaa asiakirja- ja haastatteluaineistoa. Olennainen tutkimuskysymyksemme oli, missä merkityksessä ja keiden tulkinnoissa Suomea pidetään pienvaltiona YK:ssa ja toimiiko se muiden pienvaltioiden tavoin.
Kansallisen identiteetin narratiivit syntyvät usein poliitikkojen puheissa ja teoissa sekä voivat muuttua ajan ja kontekstin mukana. Historialliset kokemukset ja geopoliittinen asema ovat muovanneet Suomen pienvaltioidentiteettiä. Näin ollen pienvaltioasemamme tulisi nähdä muutoksenalaisena – se on tarkoittanut eri asioita eri aikoina.
Suomen YK-politiikassa onkin nähtävissä sekä jatkuvuutta että muutoksia 2000-luvulla. Erityisesti Suomen 2010-luvun YK-poliittisissa asiakirjoissa viittaukset pienvaltioasemaan toistuvat. Monet poliitikot ja virkahenkilöt sen sijaan välttelivät pienvaltioidentiteettiä, sillä se koettiin mahdollisuuksia rajoittavana. Suomen ei siis tulisi korostaa pienvaltiollisuutta ainakaan itse. Toisaalta pienvaltiollisuus voi toimia strategisesti hyödyllisenä identiteettinä ja mahdollistaa yhteyksiä muiden pienvaltioiden kanssa YK:ssa.
Näiden ohella Suomen pienvaltioidentiteettiä voidaan lähestyä suhteellisesti vertaamalla Suomea muihin valtioihin YK:ssa. Monet valtiot ovat resursseiltaan, edustukseltaan tai vaikutusmahdollisuuksiltaan pienempiä. Suomen vaikutusmahdollisuuksia parantaa erityisesti vahva brändi osana Pohjoismaita sekä EU-ryhmää.
Suomi hyödyntää pienvaltioiden toimintatapoja
Toimintatavoiltaan Suomi muistuttaa useita muita pienvaltioita. Rajallisten resurssien takia Suomi on pyrkinyt priorisoimaan YK-politiikassa, siinä aina onnistumatta. Rauhanvälitys, ihmisoikeudet, sukupuolten tasa-arvo ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat olleet tärkeitä politiikan painopisteitä. Toisaalta Suomi on kehittänyt erityisosaamisalueita, kuten vesidiplomatiaa. Käytännössä jännite priorisoinnin ja laajemman agendan edistämisen välillä on ollut jatkuvaa.
Pienvaltiostrategioista erityisen aktiivisesti on hyödynnetty liittoutumista ja yhteistyötä samanmielisten maiden kanssa. Pohjoismaat sekä EU ovat olleet Suomelle ensiarvoisen tärkeitä näkyvyyden ja vaikutusvallan parantamiseksi. Tiedonjako, valmistelu ja ryhmäpuheenvuorot auttavat Suomea selviytymään YK:n kasvavasta neuvottelujen ja asiakokonaisuuksien määrästä.
Toisaalta myös viiteryhmissä ja niiden painoarvossa on tapahtunut pientä vaihtelua. Esimerkiksi Pohjoismaiden yhteistyö Baltian maiden kanssa on vahvistunut viime vuosina. Lisäksi YK:ssa Suomi pyrkii etsimään tasaveroista vuoropuhelua ja yhteistyökumppaneita globaalilla tasolla. Vuorovaikutus kansalaisyhteiskunnan kanssa on Suomelle tärkeää, joskin resurssien leikkaukset ovat heikentäneet järjestöjen osallistumismahdollisuuksia.
Haasteita ja mahdollisuuksia
Tutkimuksemme osoittaa, että Suomen identiteetti pienvaltiona YK:ssa ei ole itsestäänselvyys eikä se välttämättä halua profiloitua pienvaltiona. Silti Suomi hyödyntää useita pienvaltioille ominaisia toimintatapoja. Sääntöpohjaisen monenkeskisen maailmanjärjestyksen mureneminen ja voimapolitiikan nousu haastaa pienvaltioita YK:ssa. Suomi on sopeutunut muuttuvaan tilanteeseen sekä omiin, varsin rajallisiin mahdollisuuksiinsa. Pyrkimys kokoaan suuremmaksi elää silti vahvana, vaikka se ei välttämättä realisoidu käytännön työssä.
Pienvaltiollisuuden rajoittavat piirteet eivät helposti sovi yhteen kunnianhimoisemman YK-politiikan kanssa. Pienvaltioiden onkin kyettävä ylittämään nämä rajoitteet pyrkiessään vaikutusvaltaisiin asemiin maailmanjärjestössä. Suomi joutuu myös pohtimaan mahdollisia keinoja tähän pyrkiessään turvallisuusneuvoston jäseneksi kaudelle 2029–2030.
Kuten presidentti Stubb muistutti tuoreessa yleiskokouspuheessaan, myös pienvaltioilla on toimijuutta YK:ssa ja mahdollisuus vaikuttaa politiikan kehitykseen. Pienvaltioidentiteetti voidaan nähdä vahvuutena, mikäli sitä hyödynnetään älykkäästi ja harkiten. Pienvaltiollisuus ja YK:n peruskirjaan pohjautuvat arvot yhdistävät monia YK:n jäsenvaltioita, vaikka niiden intressit eroaisivat. Tämä on erityisen tärkeä muistutus maailmanpoliittisessa tilanteessa, jossa pienvaltioilla on riski jäädä suurvaltojen jalkoihin.
Laajempi artikkeli aiheesta:
Tuominen, H., & Kronlund, A. (2025). Pienvaltiopolitiikkaa suurvaltojen sanelemassa maailmassa? Suomi Yhdistyneissä kansakunnissa 2000-luvulla. Politiikka, 67(1), 7–31. https://journal.fi/politiikka/article/view/160747