Uutinen

YK:n yleissopimus vammaisten oikeuksista astuu voimaan

YK:n yleissopimus vammaisten oikeuksista astui voimaan 3.5.2008, kun yli 20 maata oli ratifioinut sopimuksen. Suomen lisäksi 127 maata on tähän mennessä allekirjoittanut sopimuksen. Ratifiointeja on yhteensä 25. 

Sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa joulukuussa 2006 ja se koskee yli 650 miljoona ihmistä maailmassa. Tähän ensimmäiseen 2000-luvulla neuvotellun ihmisoikeussopimuksen valmisteluun osallistuivat jäsenvaltioiden edustajien lisäksi kansainväliset järjestöt sekä erityisesti vammaisjärjestöt. 

Sopimuksessa vahvistetaan jo ennestään vammaisille kuuluvia ihmisoikeuksia kuten oikeutta laadukkaaseen elämään, liikkumisvapautta sekä oikeutta koulutukseen ja työssäkäyntiin.

Sopimuksessa tunnustetaan vammaisen oikeus itsenäiseen päätöksentekoon ja korostetaan julkisten tilojen ja liikennevälineiden esteettömyyden tarvetta. Sopimukseen sitoutuneilta valtioilta edellytetään erityisesti vammaisiin kohdistuvien ennakkoluulojen poistamista tietoa lisäämällä.

Vammaisten oikeuksien sopimuksen toivotaan parantavan myös maamiinojen uhrien elinoloja. "Maamiinojen uhrit suljetaan liian usein pois yhteisöistään, lapset saatetaan esimerkiksi ottaa pois koulusta. Maamiinojen vammauttamat ovat oikeutettuja tismalleen samoihin ihmisoikeuksiin kuin kaikki muutkin heidän yhteisönsä jäsenet. Tämä sopimus tulee auttamaan meitä saavutettavuuden lisäämisessä, mitä tulee palveluihin ja mahdollisuuksiin", toteaa John Flanagan UNMAS:sta (UN Mine Action Service). 

Sopimuksen voimaanastumisen kunniaksi YK järjesti erityisen seremonian 12. toukokuuta New Yorkissa. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin mielestä sopimus on "voimakas työkalu vammaisten jokapäiväisessä elämässä kohtaamien ongelmien kitkemiseen."

Lähteet: 

Landmark treaty on rights of persons with disabilities enters into force

Sopimuksen allekirjoitus- ja ratifiointitilanne