Uutinen

YK:n vammaissopimuskirjasen uudistettu painos nyt saatavilla!

21.5.2012

YK-liitto on julkaissut YK:n vammaissopimuksen uudistetun painoksen. Kirjanen on tilattavissa veloituksetta YK-liitosta tästä päivästä lähtien. Taskukokoinen kirjanen (8,5 x 11 cm) sisältää sopimustekstin ja valinnaisen pöytäkirjan lisäksi lyhyen johdantotekstin, jonka on kirjoittanut Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki.

YK:n yleiskokous hyväksyi vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan vuonna 2006. Yleissopimus tuli kansainvälisesti voimaan 3.5.2008, kun 20 jäsenvaltiota oli saattanut päätökseen sopimuksen kansalliset ratifiointitoimet.

Suomi allekirjoitti yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan maaliskuussa 2007. Sopimus ei kuitenkaan ole vielä Suomea sitova, koska kansallista ratifiointia ei ole saatettu loppuun. Yleissopimuksen ratifiointi edellyttää lainsäädäntömuutoksia sekä sopimuksen kansallista toimeenpanoa valvovan itsenäisen seurantajärjestelmän perustamista.

Maailmassa on noin 650 miljoonaa vammaista henkilöä, joiden elämää ja kehitystä vaikeuttaa suuri määrä fyysisiä, oikeudellisia ja sosiaalisia esteitä. Heistä valtaosa asuu kehitysmaissa. Vammaiset muodostavat yhden suurimmista korostuneessa syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten ryhmistä.

YK:n ihmisoikeussopimukset takaavat ihmisoikeudet ja perusvapaudet kaikille ihmisille. Vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien ja perusvapauksien toteutuminen on silti usein ollut puutteellista.

Tilaa kirjanen YK-liiton aineistoista