YK:n pääsihteeri António Guterres lähettää lämpimät onnittelut presidentti Tarja Haloselle. "Olen pitkään ihaillut omistautumistasi, lahjakkuuttasi, rehellisyyttäsi ja ennen kaikkea ihmisyyttäsi", sanoo Guterres.
Presidentti Halonen on tehnyt pitkän uran YK-tehtävissä ja hän on myös Suomen YK-liiton kunniapuheenjohtaja. Myös Suomen YK-liitto onnittelee presidentti Halosta lämpimästi.
Pääsihteerin onnitteluvideo julkistettiin Tarja Halosen syntymäpäiväseminaarissa Hanasaaressa perjantaina 19.1.2024.
Koko onnittelu on tässä:
"Hyvä Tarja, rakas ystäväni,
minulla on ollut suuri ilo työskennellä kanssasi vuosikymmenien ajan: yhtä aikaa eurooppalaisten maiden hallituksissa ja sittemmin YK:n pääsihteerin rauhanvälityksen korkean tason neuvoa-antavan paneelin työssä.
Koko urasi ajan olet rikkonut lasikattoja, taistellut oikeuden puolesta ja auttanut tuomaan toivoa ja onnea miljoonille ihmisille.
Olen pitkään ihaillut omistautumistasi, lahjakkuuttasi, rehellisyyttäsi ja ennen kaikkea ihmisyyttäsi.
Maailma tarvitsee kaltaisiasi poliitikkoja ja virkamiehiä.
Toivotan sinulle oikein hyvää 80-vuotispäivää. Sydämellinen kiitos kaikesta, mitä olet tehnyt ihmiskunnan ja maailman hyväksi."