Uutinen

YK vetoaa Egyptin hallitusta kuuntelemaan kansaa

2.2.2011

YK:n virkamiehistö, pääsihteeri ja ihmisoikeusvaltuutettu vetoavat Egyptin mielenosoittajiin, jotta kansannousu sujuisi ilman väkivaltaa, ja vaativat hallitusta kuuntelemaan tarkkaan kansan demokratiapyrkimyksiä sekä kunnioittamaan ihmisoikeuksia.

"Egyptin kansanliike, jonka kaltaista ei ole nähty vuosikymmeniin, on edennyt enimmäkseen rauhallisesti ja rohkeasti", sanoo YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay. "Koko maailma seuraa, miten presidentti ja hallitus reagoivat jatkuvien mielenosoitusten vaatimuksiin parantaa kansalaisoikeuksia sekä sosiaalisia, poliittisia, kulttuurisia ja taloudellisia oikeuksia."

Pillay ilmaisee huolensa kansannousun uhreista. Kuolonuhreja arvioidaan olevan 300, loukkaantuneita 3000 ja pidätettyjä satoja. Hän vaatii päättäjiä varmistamaan, ettei mielenosoittajia kohdella liian rajusti tai pidätetä mielivaltaisesti. Poliisin vetäminen pois kaduilta viikonlopuksi johti Pillayn mukaan laajaan ryöstelyyn. Hän muistuttaa hallituksia, että rehellinen ja kestävä yhteiskunnallinen tasapaino voidaan juontaa vain ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja demokratian periaatteista.

Myös Unescon pääjohtaja Irina Bokova on ilmaissut huolensa sananvapauden rajoittamisesta ja Egyptin kulttuuriperinnön suojelemisesta. Internet ja matkapuhelinverkot ovat olleet suljettuina.

"On elintärkeää, että sekä kansallinen että ulkomainen media saa täyttää objektiivisen tiedotuksen velvollisuutensa", Bokova painottaa. Hän huomauttaa myös, että Egyptin kulttuuriperintö ja Kairon museon 120 000 museokohdetta ovat mittaamattoman arvokkaita sekä tieteellisesti että rahallisesti, mutta niillä on myös Egyptin kansan kulttuuri-identiteettiarvoa.

Myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vetosi sunnuntaina Egyptin johtajiin, jotta nämä tarttuisivat "rohkeisiin toimiin" ottaakseen huomioon kansannousun vaatimukset, vaatien samalla mielenosoitusten rauhallisuutta.



YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay

UN Newsin uutinen aiheesta