Koronavirus on juuri nyt saavuttamassa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä. Köyhyyden, kriisien ja katastrofien keskellä on jo valmiiksi pulaa puhtaasta vedestä, saippuasta ja terveydenhuollosta.

Auta heikoimmassa asemassa olevia ja tue YK:ta pandemian pysäyttämisessä!

Lahjoita »

Uutinen

YK-raportti: Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ennätyskorkealla

WMO pitää erityisen huolestuttavana sitä, että ilmastonmuutosennätyksiä rikotaan entistä eteläisemmillä mittausasemillla, kuten Sveitsissä. Kuvassa Bernin läheisyydessä sijaitsevaa, Alppien nopeasti hupenevaa jättikköä. Kuva: UN Photo / Jean-Marc Ferré

Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on jälleen rikkonut uuden ennätyksen. Järjestö varoittaa ajan käyvän vähiin, mikäli valtiot haluavat toteuttaa pyrkimyksensä kasvavien kasvihuonekaasupäästöjen taittamiseksi.

Huhtikuussa ilmakehän hiilidioksidikertymä nousi yli 400 tilavuuden miljoonasosaan pohjoisella pallonpuoliskolla, WMO raportoi. ”Ennätys on symbolisesti ja tieteellisesti merkittävä, ja vahvistaa käsitystä siitä, että fossiilisten polttoaineiden käyttö sekä muut ihmisten toimet ovat vastuussa planeettamme lämpenemisestä,” järjestö toteaa tiedotteessaan.

Hiilidioksidipitoisuudet nousivat 400 miljoonasosaan jo huhtikuussa 2012, mutta nyt kyseiset lukemat edustavat ensimmäistä kertaa kuukausittaista keskiarvoa. WMO ennustaa, että hiilidioksidipitoisuus tulee nousemaan nykyisestä ennätyksestä vuonna 2015 tai 2016.

”Aika alkaa käydä vähiin,” sanoo WMO:n pääsihteeri Michael Jarraud.

”Tämän tulisi jälleen muistuttaa ihmisiä alati kasvavista kasvihuonekaasumääristä, jotka edistävät ilmastonmuutosta. Jos haluamme säilyttää planeettamme elinkelpoisena tulevaisuuden sukupolville, tarvitsemme pikaisia toimia ilmakehää lämmittävien kaasujen hillitsemiseksi.” hän jatkaa.

YK tähtää kansainvälisen, laillisesti sitovan ilmastosopimuksen syntymiseen ensi vuoden loppuun mennessä. Yleinen tavoite on palauttaa maapallon keskilämpötila kaksi astetta teollista vallankumousta edeltävää aikaa korkeammalle. Pääsihteeri Ban Ki-moon on kutsunut koolle hallitusten, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan edustajia 23. syyskuuta pidettävään ilmastokokoukseen käynnistääkseen työskentelyn sopimuksen aikaansaamiseksi.

Lue tiivistelmä ilmastonmuutostutkimuksen tuloksista

 

Lisätietoa:

Carbon Dioxide Levels Topped 400 PPM Throughout Northern Hemisphere In April, WMO Says (Huffington Post)

Taas yksi ilmastonmuutosennätys rikottu (maailma.net)

Time running out' to stop rising CO2 levels as average hits new high, UN reports (UN News)