Uutinen

YK pysyy Afganistanissa ja toimittaa apua miljoonille afganistanilaisille

Yhdistyneet kansakunnat jatkaa toimintaansa Afganistanissa ja jatkaa puolueettoman avun antamista. YK on erityisen huolissaan ihmisoikeusloukkauksista sekä afganistanilaisten naisten ja tyttöjen tulevaisuudesta. Maassa on meneillään humanitaarinen kriisi, joka pahenee nopeasti.

Ihmisiä Afganistanissa
Arkistokuva. Kuva: Rauli Virtanen.

Afganistanissa noin 18 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua. Määrä on noin puolet maan väestöstä. YK:n lastenjärjestön UNICEF:in mukaan miljoona afganistanilaista lasta kärsii aliravitsemuksesta tänä vuonna, mikäli heitä ei saada autettua. YK on vedonnut vallan ottaneeseen äärijärjestö Talibaniin, että se sallisi avustusjärjestöjen pääsyn siviilien luokse. 

”Sekä YK että kansalaisjärjestöt ovat edelleen sitoutuneita auttamaan ihmisiä Afganistanissa. Vaikka tilanne on erittäin monimutkainen, humanitaariset järjestöt aikovat tukea paikallisia haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, jotka tarvitsevat apua enemmän kuin koskaan”, sanoo YK:n edustaja Ramiz Alakbarov. 

Kuluvan vuoden aikana jo noin puoli miljoonaa afganistanilaista on joutunut pakenemaan kodeistaan. Väkivaltaisten konfliktien lisäksi Afganistanin humanitaarista kriisiä pahentavat kuivuus ja koronapandemia. Ilmastonmuutoksen seurauksena paheneva kuivuus on vaarantanut miljoonien ihmisten ruokaturvan. YK:n humanitaaristen asioiden toimisto OCHA kertoo, että tarvittavasta 1,3 miljardin dollarin apurahoituksesta on saatu koottua vasta alle 40 prosenttia. 

YK:n pääsihteeri António Guterres pyysi maanantaina YK:n turvallisuusneuvostoa pysymään yhtenäisenä ja varmistamaan, että ihmisoikeuksia kunnioitetaan, humanitaarinen apu jatkuu ja ettei maata hallitse terrorismi. Pääsihteeri kehotti maita osoittamaan halukkuuttaan ottaa vastaan afganistanilaisia pakolaisia ja pysäyttämään afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden karkotukset.  

Turvallisuusneuvosto julkaisi lausuman, jossa vaaditaan vihoittelun lopettamista. Neuvottelujen kautta tulisi saada aikaan Afganistanin uuden hallituksen perustaminen, mikä ottaa kaikki ihmiset huomioon.  

Tällä hetkellä vähemmistöjä, toimittajia ja aktivisteja vainotaan ja naisten asema uhkaa heikentyä maassa dramaattisesti. Tähän mennessä viisi miljoonaa afganistanilaista on joutunut jättämään kotinsa. Suurin osa pakenemaan joutuneista ihmisistä asuu edelleen maan sisällä. Naapurimaissa Iranissa ja Pakistanissa asuu 2,2 miljoonaa afganistanilaista pakolaista.  

Apua etsivien ihmisten määrä kasvaa nyt nopeasti.

Usein kysytyt kysymykset – Afganistan

Huom! Tiedot on koottu perjantaina 20.8.2021 ja tiedot voivat muuttua nopeasti. Tarkista tiedot ulkoministeriön ja YK-toimijoiden sivuilta. 

 

Perheenjäseneni Afganistanissa on vaarassa, mitä voin tehdä? 

Jos perheenjäsenesi ovat joutuneet pakenemaan Afganistanissa, katso YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n ohjeet: Support in Afghanistan (unhcr.org) 

UNHCR:n avustavan puhelimen yhteystiedot: UNHCR Afghanistan - Help for refugees and asylum-seekers 

UNHCR:n kooste eri maiden tarjoamasta avusta: Relocation Programmes - UNHCR Afghanistan 

 

Ketkä voivat tulla Suomeen? 

Suomen ulkoministeriö evakuoi Afganistanista Suomen kansalaisia sekä Suomessa pysyvästi asuvia ja Suomen valtiolle työskennelleitä ihmisiä. Suomi on toistaiseksi päättänyt evakuoida 170 ihmistä. Kabulin lentokentällä on kahden työntekijän päivystystiimi. 

Ulkoministeriö avustaa konsuliapua pyytäneitä mahdollisuuksien mukaan. Suomen kansalaisia Afganistanissa kehotetaan olemaan yhteydessä ulkoministeriön päivystyskeskukseen ensisijaisesti sähköpostitse paivystys.um [ät] formin.fi tai puhelimitse +358 9 1605 5555. 

Suomen edustusto Kabulissa on suljettu. 

 

Tilanne ahdistaa ja haluan puhua siitä. Mistä saan keskusteluapua Suomessa?

MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää numerossa 09 2525 0111 suomen kielellä 24/7. Kriisipuhelimeen voi soittaa myös englanniksi (sekä arabiaksi) päivystää numerossa 09 2525 0113 ja WhatsAppissa 040 195 8202. ma ja ti klo 11-15, ke klo 13-16 ja klo 17-21 sekä to klo 10-15.

 

Miten voin auttaa? 

Useat eri YK-järjestöt ottavat vastaan lahjoituksia, jotka käytetään afganistanilaisten auttamiseen. 

UNHCR hätäapua Afganistaniin jääneille sekä rajojen yli panneille

UNICEF Afganistanin lasten hätäapu

UN-WOMEN apua Afganistanin naisille