Uutinen

YK-nuorisodelegaatti valmistautuu yleiskokoukseen

Kuva: Anna Autio

"Vuoteni YK-nuorisodelegaattina on kääntynyt jo toiselle puolikkaalleen ja hienon ja antoisan kevään jälkeen onkin vaikea kuvitella, että vuoden huippuhetket YK:n yleiskokouksessa ovat vielä edessä. Kevään aikana perehdyin YK-vaikuttamiseen ja edustin suomalaisia nuoria muun muassa Maailma Kylässä -festivaalilla vuoden 2015 jälkeisiä kehitystavoitteita koskevassa paneelikeskustelussa ja UNICEF:in Maailman lasten tila -raportin julkistamistilaisuudessa ulkoministeriössä.

Varsinainen valmistautuminen YK:n yleiskokoukseen pääsi kuitenkin kunnolla vauhtiin kesäkuussa, kun tapasin muita eurooppalaisia nuorisodelegaatteja Brysselissä kesäkuun lopulla. Keskustelussa nousi esiin yhteisiä mielenkiinnon aiheita globaalin oikeudenmukaisuuden ja kehityksen tiimoilta. Yleiskokoukseen jo viime vuonna osallistuneilta vanhoilta delegaateilta saatiin hyviä vinkkejä ja tärkeää tietoa kokouskäytännöistä ja aikatauluista ja yhteistä odotusta ja pientä jännitystäkin oli havaittavissa. Nuorisodelegaatit kautta Euroopan tekivät minuun suuren vaikutuksen aitoudellaan, asiantuntemuksellaan ja päämäärätietoisuudellaan ja uskon syksyn yhteistyön olevan erittäin hedelmällistä.

Yleiskokouspuheen valmistelu alkaa toden teolla syyskuun alussa, kun järjestän Vallataan YK! -työpajan nuorille Helsingissä keskiviikkona 4.9. klo 15-18. Työpajaan ovat tervetulleita kaikki alle 30-vuotiaat nuoret ja työskentelyn ytimessä on pikatreffit, joilla nuoret pääsevät pienryhmissä tapaamaan viittä eri asiantuntijaa mm. Ulkoministeriöstä, YK-liitosta ja Kirkon Ulkomaanavusta. Työskentelyn tarkoituksena on kerätä suomalaisille nuorille tärkeitä aiheita puheeni rakennusmateriaaliksi. Tervetuloa mukaan!"

Tytti Matsinen
Suomen YK-nuorisodelegaatti 2013

tyttimatsinen(at)gmail.com
Tytin blogi

Allianssi ja Suomen YK-liitto valitsevat nuorisodelegaatin vuosittain, delegaatti edustaa suomalaista nuorisoa osana Suomen YK:n yleiskokousvaltuuskuntaa. Nuorisodelegaatteja tulee vuodesta riippuen 10-15 eri maasta.