Kansalaisyhteiskunnan rooli vahvistui
Arvioinnin mukaan yksi keskeisistä tuloksista on se, että hankkeen seurauksena kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten välisen luottamus on kasvanut. Yhteistyö on muuttunut aiempaa säännöllisemmäksi, strategisemmaksi ja rakentavammaksi. Tämä on vahvistanut vuoropuhelua, lisännyt monitoimijakoordinaatiota ja kasvattanut kansalaisyhteiskunnan asiantuntemuksen tunnustamista. Hanke on myös vaikuttanut siihen, että kansalaisyhteiskunnan tuottamaa tietoa hyödynnetään aiempaa vahvemmin kansallisessa raportoinnissa ja suunnittelussa. Hanke on myös lisännyt merkittävästi alueellista yhteistyötä.
Nuorten, naisten ja vammaisten henkilöiden osallisuus vahvistui
Arvioinnissa korostuu myös eri ryhmien vahvistunut osallisuus. Hanke lisäsi nuorten, naisten ja vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia osallistua kestävän kehityksen työhön ja kansallisiin raportointiprosesseihin aiempaa aidommin ja vaikuttavammin. Osallistuminen ei jäänyt symboliseksi, vaan vahvisti toimijuutta, vaikutusmahdollisuuksia ja paikallista omistajuutta erityisesti nuorten kohdalla.
Innovatiiviset, nuoria osallistavat toimintamallit ovat tuottaneet vaikuttavia tuloksia
Hankkeessa kehitettiin useita nuoria toimintaan kannustavia innovatiivisia menetelmiä kuten kestävyyskriisiä ratkovia hackathon-kilpailuja, vaikuttamistyöhön ja kansainväliseen yhteistyöhön valmistavia Malli-YK –kokouksia sekä kansallisia kestävän kehityksen foorumeita nuorille. Hankkeen työpajojen kautta on koulutettu tuhansia nuoria ja eri toimintojen seurauksena hankemaissa toimii yli 15 nuorten itse innovoimaa pienhanketta, jotka toimivat vapaaehtoispohjalta tai erittäin pienellä, paikallisesti hankitulla, rahoituksella.
Tulokset kantavat myös hankekauden jälkeen
Arvioinnin mukaan monet hankkeen saavutuksista ovat juurtuneet virallisiin rakenteisiin, verkostoihin ja toimintatapoihin. Tämä luo vahvaa perustaa pitkäjänteiselle, osallistavalle ja luottamukseen perustuvalle kestävän kehityksen yhteistyölle Itä-Afrikassa. Vaikka toimintaympäristöön liittyy edelleen riskejä, kuten rahoituksen epävarmuutta ja kansalaisyhteiskunnan toimintatilan kaventumista, arviointi antaa vahvaa näyttöä siitä, että hankkeen vaikutukset kantavat pitkälle tulevaan.