Uutinen

YK-järjestöt Syyrian pakolaistilanteesta: "Avoimet rajat tärkeintä sota-aikana"

Syyrialaisia pakolaisia virtaa Irakin kurdialueille. Kuva: UNHCR / G. Gubaeva

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n johtaja António Guterres ja Maailman ruokaohjelma WFP:n johtaja Ertharin Cousin ovat vieraillessaan Irakissa kiitelleet Syyrian naapurimaiden valmiutta ottaa vastaan maan pakolaisia. Konfliktin edetessä pakolaisvirta on kiihtynyt ja rajojen pitäminen auki on edelleen hyvin tärkeää.

Guterres ja Cousin ovat vierailunsa aikana kuulleet viranomaisten huolia pakolaismäärien kasvusta ja konfliktin leviämisen vaarasta. Guterres on maininnut Syyrian sisällissodan olevan lähihistorian tuhoisin humanitaarinen suuronnettomuus ja että maa on "kuilun reunalla." Viisi päivää sitten raportoitiin, että miljoonan pakolaislapsen määrä on ylittynyt. Pakolaisvirta rasittaa naapurimaita, koska muun muassa Irakissa on omia maan sisäisiä pakolaisia 1,1 miljoonaa. Pelkästään kahden viime viikon aikana lähes 50 000 syyrialaista on ylittänyt rajan maan kurdialueella.

"On kansainvälisen yhteisön aika varmistaa yhteistoimin väkivallan loppuminen ja paranemisen aloittaminen," lausui WFP:n Cousin. Delegaatio pyysi lahjoittajia lisäämään avun määrää, jotta yhä suuremman pakolaisvirran tarpeisiin voidaan vastata. He kiittivät samalla Irakin hallitusta sen 10 miljoonan dollarin lahjoituksesta pakolaisjärjestön työlle.

Edellispäivänä alkanut työ kemiallisten iskujen tutkimiseksi maan pääkaupungissa jatkuu tänään päivän tauon jälkeen, sillä eilen YK:n tutkijaryhmä joutui perumaan vierailunsa Ghoutan alueella turvallisuusriskien takia. Uutistoimistojen tietojen mukaan ryhmä on nähty tänään lähtevän tukikohdastaan kohti aluetta.

Länsimaiden johtajat ovat lausuneet julkisesti uskovansa Syyrian hallinnon olevan uusimman kemiallisen iskun takana ja kertoneet käyneensä keskustelua mahdollisesta interventiosta yhteisessä rintamassa. Vaikka monet tahot ovat spekuloineet tutkijaryhmän pääsevän tutkimaan kemiallista iskua liian myöhään, uskotaan YK:ssa edelleen tutkimuksien onnistuvan muutaman päivän viivästyksestä riippumatta.

Lisätietoa:

With Syria on brink of ‘abyss,’ UN agencies urge neighbouring countries to keep borders open (UN News)

Syria: security concerns force UN chemical weapons inspectors to delay second site visit (UN News)

YK-tarkastajat tutkivat uudelleen epäiltyä kemiallisen iskun paikkaa (YLE)

Syyrian Ghoutan-tutkimusten ensimmäinen päivä käynnistyi vastoinkäymisten saattelemana (Suomen YK-liitto)