Uutinen

WFP jakaa ruoka-avustusta Gazassa

21.11.2012

YK:n Maailman ruokaohjelma aloitti eilen ruoka-avustuksen jakamisen 30 000 ihmiselle kuudella paikkakunnalla Gazan alueella.

Ruoka-avustuksen jakaminen on osa WFP:n kuukausittaista avustusohjelmaa Gazan kaistalla, jonka kohteina ovat alueen 285 000 haavoittuvaisimmassa asemassa olevaa asukasta.

WFP tarjoaa hätäruoka-avustusta myös 350 perheelle tulevien päivien aikana eri puolilla Gazan aluetta. Avustuksella tullaan saavuttamaan noin 2100 ihmistä, joiden kodit ovat tuhoutuneet viimeaikaisissa hyökkäyksissä.

WFP:llä on esi-sijoitettuna riittävät ruokavarat kolmeksi kuukaudeksi kuukausittain autettaville 285 000 hengelle Gazan alueella ja sen ulkopuolella. Normaalien operaatioiden aikana WFP käyttää ruokakuponkeja, kouluruoka-ohjelmaa ja ruoka-annoksia köyhille ja ruokaturvattomille kotitalouksille, jotka kärsivät jatkuvasta saarrosta.

Eilen neljä WFP:n ruokatavara rekkaa yritti päästä alueella Karem Shalomin risteyksen läpi, mutta rekat joutuivat palaamaan takaisin rakettitulituksesta johtuen. Rekat kuljettivat 120 tonnia ruokaa, joilla voidaan syöttää 5600 henkeä kuukauden ajan.