Koronavirus on juuri nyt saavuttamassa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä. Köyhyyden, kriisien ja katastrofien keskellä on jo valmiiksi pulaa puhtaasta vedestä, saippuasta ja terveydenhuollosta.

Auta heikoimmassa asemassa olevia ja tue YK:ta pandemian pysäyttämisessä!

Lahjoita »

Uutinen

Tuomioja YK:ssa: Maailmanlaajuisesti kestävä kehitys saavutettava ennen kuin on liian myöhäistä

Suomen ulkoministeri pitämässä puhetta yleiskokouksessa. Kuva: UN Photo/JC McIlwaine

Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja nosti YK:n yleiskokouksessa perjantaina pitämässään kansallisessa puheenvuorossa vahvasti esille kaksi asiaa: kestävän kehityksen ja Syyrian tilanteen. Tuomioja aloitti puheensa toteamalla, että aikaa kestävän kehityksen saavuttamiselle on vain muutama vuosikymmen kiihtyvän ilmastonmuutoksen takia. Hän julisti meidän joko ”onnistuvan siinä yhdessä tai tuhoutuvan yhdessä”.

Puheen teemana ollut kestävä kehitys oli aiheena erittäin ajankohtainen, sillä samana päivänä kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi uusimman raporttinsa ensimmäisen osan, jossa varoitettiin aikaisempaa tarkemmin ilmastonmuutoksen vakavista seurauksista. Suomen ulkoministeri korosti kestävän kehityksen yhteyttä kehitysapuun ja köyhyyden vähentämiseen, ja vakuutti kestävän kehityksen tavoitteiden tukevan kehitysavun antoa.

Vuosituhattavoitteiden aikarajan tullessa vastaan vuonna 2015, yleiskokouksessa on keskitytty tulevaisuuden kehitystavoitteiden luomiseen. Nämä tavoitteet tulisi Tuomiojan mukaan nimittää kestävän kehityksen tavoitteiksi, jolloin kestävyys säilyisi läpileikkaavana teemana kaikissa tulevissa tavoitteissa.

Toisena teemana kestävän kehityksen lisäksi Tuomioja toi esille Syyrian konfliktin. Hän arvosteli YK:ta sen epäonnistumisesta Syyrian verilöylyn lopettamisessa, kun yli kaksi vuotta jatkuneen konfliktin aikana yli 110 000 ihmistä on kuollut ja 2 miljoonaa on joutunut pakolaisiksi.

”Syyrian konflikti on vakavasti heikentänyt YK:n arvovaltaa ja luotettavuutta”, lausui Suomen ulkoministeri puheessaan.

Tuomioja korosti kansainvälisen yhteisön roolia pakolaisten auttamisessa sekä Syyrian naapurivaltioiden tukemisessa. Tuomiojan mukaan juuri naapurivaltiot kantavat Syyrian sisällissodan vaikutukset raskaimmin.

Puheensa lopuksi ulkoministeri Tuomioja kiitteli keväällä hyväksyttyä YK:n asekauppasopimusta. Sopimukseen kerätään parhaillaan allekirjoituksia ja ratifiointeja, joista jälkimmäisiä tarvitaan 50 sopimuksen voimaanastumiseksi. Suomi on yksi seitsemästä sopimuksen hyväksyntää edesauttaneista valtioista ja tulee myös itse ratifioimaan sopimuksen mahdollisimman pian. Tuomioja kiitti vielä kansalaisjärjestöjä asekauppasopimukselle omistautumisesta ja määrätietoisesta työstä sopimuksen saavuttamiseksi.

”YK:n menestys ja epäonnistuminen riippuvat lopulta meistä jäsenvaltioista. YK:lle ei ole vaihtoehtoa, joten annetaan sille mahdollisuus. Sitä ihmiset meiltä odottavat.”

Lisätietoa:

Katso ulkoministeri Tuomiojan puhe täältä.

Lue Tuomiojan puhe kokonaisuudessaan (UM)

Finland urges ‘bold’ agenda for sustainable development targets (UN News)

Tietoa asekauppasopimuksesta (yk.fi)