Uutinen

Tänään on maailman väestöpäivä (World Population Day)

Vuoden 2013 maailman väestöpäivän teemana on alaikäisten raskaudet. Kuva: YK/UNFPA

11.7. vietetään maailman väestöpäivää, jonka teemana on alaikäisten raskaudet. Maailman väestöpäivää on vietetty vuodesta 1989 saakka ja sen tarkoituksena lisätä tietoisuutta väestön kasvuun ja kehitykseen liittyvistä haasteista. Tänä vuonna maailman väestöpäivänä halutaan tuoda esiin perhesuunnitelun merkitys tasa-arvon, ihmisoikeuksien, sekä lasten ja äitien hyvinvoinnin kannalta.


YK:n väestörahasto UNFPA:n mukaan 16 miljoonaa alle 18-vuotiasta tyttöä synnyttää vuosittain. Lisäksi jopa 3,2 miljoonaa nuorta naista käyvät läpi vaarallisissa olosuhteissa suoritetun abortin. Hyvin nuorten naisten kohdalla riski vammautua, tai jopa menehtyä raskauden ja synnytyksen yhteydessä on suurempi. Kehitysmaissa raskauteen ja synnytykseen liittyvät  komplikaatiot ovat yleisin kuolinsyy 15-19-vuotiaiden naisten keskuudessa.


Sen lisäksi, että nuorten naisten raskaudet ja synnyttäminen ovat yhteydessä naisten ja lasten terveyteen, perhesuunnittelu liittyy myös ihmisoikeuksiin.  Aivan liian harvalle naiselle raskaus nuorella iällä on tietoinen valinta, vaan se saattaa olla yhteydessä ihmisoikeusloukkauksiin, kuten seksuaaliseen väkivaltaan ja lapsiavioliittoihin, tai olla seurausta tiedonpuutteesta ja riittämättömästä koulutuksesta.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon korosti maailman väestöpäivän julkilausumassaan koulutuksen merkitystä alaikäisten raskauksien ja hyvinvoinnin kannalta. Lapsen saanti nuorella iällä saattaa merkitä menetettyjä koulutus- ja työnsaantimahdollisuuksia,  ja on sitä kautta yhteydessä naisen asemaan yhteiskunnassa laajemminkin. "Kouluttautunut nuori tyttö menee naimisiin myöhemmin, hankkii lapsia vasta kun on valmis siihen ja saa todennäköisesti terveempiä lapsia ja  paremman toimeentulon", totesi Ban viestissään.

 

Lisätietoa:

Lokakuussa 2013 julkaistaan UNFPA:n raportti maailman väestön tilasta, jossa käsitellään alaikäisten raskauksiin liittyviä ongelmia.

11 July is World Population Day (UNFPA)