Uutinen

Syyrian väkivaltaisuudet kiihtyvät, poliittista ratkaisua tarvitaan nopeasti

2.2.2012

Jo kymmenen kuukautta kestäneet väkivaltaisuudet Syyriassa ovat kiihtyneet viime päivinä. Tappaminen ja hallituksen joukkojen sorto siviiliväestöä kohtaan on jatkunut, ja väkivalta leviää jo Damaskoksen esikaupungeissa. Suomen Syyrian suurlähettiläs Harri Mäki-Reinikka pitää nopean poliittisen ratkaisun löytymistä tärkeänä Syyrian kriisin ratkaisemiseksi, kertoo YLE Uutiset.

Qatarin pääministerin mukaan kaikki Arabiliiton neuvottelut Syyrian hallituksen kanssa ovat epäonnistuneet. Syyrian YK-lähettiläs Bashar Jafaari pysyy kuitenkin kannassaan siitä, että maa pystyy itse hoitamaan omat sisäiset asiansa ja ulkomaiden puuttuminen olisi loukkaus sen suvereniteetille.

Länsimaiden ja arabimaiden tukemassa päätöslauselmaluonnoksessa annetaan tuki Arabiliiton rauhansuunnitelmalle, jossa vaaditaan Syyrian presidentin Bashar al-Assadin väistymistä. Luonnoksessa ei esitetä ulkomaisia sotilaallisia toimia tai YK:n pakotteita, mutta varoitetaan kuitenkin turvallisuusneuvoston "jatkotoimista", ellei Syyria hallitus taivu päätöslauselman ehtoihin.

Venäjän ja Kiinan on arveltu käyttävän veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa, kun päätöslauselmasta äänestetään lopullisesti. Venäjä ja Kiina perustelevat vetoa siten, että vallanvaihto johtaisi pahempaan sisällissotaan ja poliittiseen kaaokseen. Lisäksi mahdollinen voimankäyttö rikkoisi YK:n peruskirjan periaatteita.