Uutinen

Sudanissa ensimmäiset vaalit 24 vuoteen

9.4.2010 

Sudanilaiset valitsevat itselleen presidentin, eteläisen presidentin, kuvernöörit sekä paikalliset ja kansalliset päättäjät. Vaalit alkavat sunnuntaina ja päättyvät tiistaina.

Vaalit nähdään vuonna 2005 allekirjoitetun rauhansopimuksen (CPA) toteuttamisen kiintopisteenä. Sopimus pyrkii päättämään pitkäkestoisen Pohjois- ja Etelä-Sudanin välisen sisällissodan.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon peräänkuuluttaa vapaita, oikeudenmukaisia ja uskottavia vaaleja. Samalla hän on kuitenkin huolissaan turvallisuustilanteesta, etenkin Etelä-Sudanissa ja Darfurin alueella.

"Eteläisen Sudanin rajalliset poliisivoimat, sekä heidän kouluttamattomuus ja puutteellinen välineistö asettavat haasteen Etelä-Sudanin hallitukselle, kun he yrittävät taata turvallisuuden vaalien aikana", Ban kirjoittaa lausunnossaan.

Ban on myös huolissaan siitä loppuuko äänestyspaikoille toimitettu muste kesken.