6.4.2012
Huhtikuun ja kesäkuun välillä vuonna 1994 surmattiin arviolta noin 800 000 ruandalaista sata päivää kestäneessä kansanmurhassa. Kansanmurhan taustalla oli jännitteet maan etnisten ryhmien, tutsien ja hutujen välillä. Suurin osa kuolleista oli tutseja, ja suurin osa tappajista oli hutuja. Väkivaltaisuuksien laajuus ja nopeus olivat jopa Ruandan myrskyisään historiaan suhteutettuna ennennäkemättömiä.
Kansanmurhan sytytti Ruandan silloisen presidentin Juvenal Habyarimanan kuolema. Hänen lentokoneensa ammuttiin alas huhtikuun 6. päivänä vuonna 1994. Syyllisestä ei ole varmuutta edelleenkään. Vain tuntien sisällä presidentin kuolemasta väkivaltaisuudet levisivät maahan ja kestivät noin kolme kuukautta.
Kansanmurhan juuret ja eteneminen
Etniset jännitteet eivät ole uusi ilmiö Ruandan historiassa. Enemmistönä olevien hutujen ja vähemmistönä olevien tutsien välillä on aina ollut jonkinasteisia jännitteitä. Ryhmät ovat itse asiassa hyvin samankaltaisia keskenään - hutut ja tutsit puhuvat samaa kieltä, asuvat samoilla alueilla, ja heillä on yhteisiä perinteitä. Siirtomaavalta-ajalta lähtien jännitteet ovat kuitenkin vain kasvaneet.
Siirtomaavallan aikaan Ruandaa hallinnut Belgia jakoi väestölle henkilöllisyystodistuksia, joissa ihmiset luokiteltiin etnisen ryhmän perusteella. Belgialaisten mukaan tutsit olivat ylempiarvoisia hutuihin nähden, ja tämän takia tutseilla oli pitkään muun muassa paremmat työpaikat ja koulutusmahdollisuudet. Kun Ruanda itsenäistyi Belgiasta vuonna 1962, hutut ottivat vallan maassa. Tämän jälkeen tutseja on pidetty syntipukkeina kaikissa kriiseissä. Presidentti Habyarimanan murha oli viimeinen pisara pitkään jatkuneessa konfliktissa.
Kansanmurhan aikana sotilaat ja poliisit kannustivat tavallisia kansalaisia osallistumaan raakuuksiin. Kannustimina käytettiin rahaa ja ruokaa. Hutuille myös luvattiin tappamiensa tutsien maa-alueita. Joissakin tapauksissa armeijahenkilöstö pakotti hutuja murhaamaan esimerkiksi näiden naapureina asuvia tutseja.
Kansainvälinen yhteisö jätti ruandalaiset hyvin pitkälti yksin. YK:n joukot vetäytyivät maasta kymmenen sotilaan kuoltua levottomuuksissa.
Tutsien muodostama Ruandan isänmaallinen rintama (RPF) otti lopulta kesäkuussa 1994 pääkaupungin Kigalin valtaansa ja lopetti väkivaltaisuudet. Sen johtaja Paul Kagame nousi maan johtoon. Kansanmurhan päätyttyä arviolta 2 miljoonaa hutua pakeni Zaireen (nykyinen Kongon demokraattinen tasavalta), jossa levottomuudet ovat jatkuneet tähän päivään asti.
Ruanda nykyään
Ruanda on nykyään yksi Afrikan nopeimmin kehittyvistä valtioista. 18 vuotta kansanmurhan jälkeen se on edelleen köyhä maa, mutta talous kasvaa nopeasti. Myös koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat melko hyvin, ja erityisesti naisten asema on parantunut viime vuosina. Ruandan bruttokansantuote on kasvanut noin kahdeksan prosentin vuosivauhtia, ja alle eurolla päivässä elävien köyhien osuus väestöstä on viiden viime vuoden aikana laskenut kolmanneksesta neljäsosaan.
Köyhyyden vähentyminen ja elinolojen nopea parantuminen ovat kuitenkin tapahtuneet ihmisoikeuksien ja demokratian kustannuksella. Ruandan kasvava taloudellinen menestys perustuu presidentti Paul Kagamen ja hänen puolueensa RPF:n yksinvaltaan. Vaikka Ruanda on periaatteessa demokratia, käytännössä se on autoritaarinen valtio, jota presidentti Kagame johtaa rautaisella otteella. Edellisissä presidentinvaaleissa vuonna 2010 Kagamen voitto oli selvä jo etukäteen, sillä yhtään oppositioehdokasta ei päästetty ehdolle. Oppositiota on tukahdutettu väkivaltaisesti, ja jopa murhaamalla. Ruandassa ei myöskään ole vapaata lehdistöä.
YK:n pääsihteeri muistuttaa kansainvälisen yhteisön vastuusta
Huomenna lauantaina vietetään Ruandan kansanmurhan muistopäivää. YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin julkaisemassa kansanmurhan muistopäivän viestissä korostetaan historiasta oppimista ja kansainvälisen yhteisön velvollisuutta ehkäistä kansanmurhia kaikkialla maailmassa.
"Muistamme yli 800 000 ihmistä, jotka menettivät henkensä Ruandassa", Ban sanoo. "Tämän vuoden muistopäivän teemana on historiasta oppiminen paremman tulevaisuuden hyväksi. Ruanda on oppinut tästä kauhistuttavasta tragediasta, kuten myös koko maailma. Ruanda kehittyy rauhanomaiseksi ja oikeudenmukaiseksi yhteiskunnaksi, ja kansainvälinen yhteisö pyrkii takaamaan, ettei tämänkaltaisia tragedioita enää tapahtuisi."
Ban muistuttaa myös, että "[kansainvälinen yhteisö toimii] yhdessä konfliktien ehkäisyn ja sovittelutoiminnan hyväksi, sekä noudattaa suojeluvastuuta. Kansanmurhien ehkäiseminen on kollektiivinen velvollisuutemme. Paras tapa muistaa Ruandassa 18 vuotta sitten kuolleita ja kunnioittaa siitä selvinneiden sinnikkyyttä on taata, että emme anna yhtään kansanmurhaa tapahtua enää."
Elinkautinen kansanmurhasta
YK:n Ruanda-tuomioistuin on ollut ensimmäinen kansainvälinen tuomioistuin, joka on langettanut kansanmurhiin liittyviä rangaistuksia. YK:n pääsihteerin mukaan tämä toimii pelotteena kaikille niille, jotka jatkavat oman kansansa alistamista.
Myös Suomessa on käyty oikeutta Ruandan kansanmurhaan liittyen. Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla, että Helsingin hovioikeus on tuominnut ruandalaisen Francois Bazaramban elinkautiseen vankeuteen. Hovioikeus katsoi, että Bazaramban tarkoituksena oli ollut hävittää Ruandan tutsit ryhmänä kokonaan tai osittain. Bazaramba oli osallistunut tutseihin kohdistuneisiin hyökkäyksiin sekä johtanut osaa hyökkäyksistä. Hän oli antanut useita surmiin johtaneita käskyjä ja myös itse surmannut lukuisia tutseja. Bazaramba oli myös levittänyt tutsien vastaista propagandaa sekä kiihottanut hutuja väkivaltaisuuksiin.
Bazaramba on kiistänyt syyllisyytensä ja aikoo valittaa tuomiostaan.