Uutinen

Presidentinvaalit antavat Malille uuden presidentin ja demokraattisen opposition

Malilainen mies äänestää vaalien ensimmäisellä kierroksella maan pääkaupungissa Bamakossa. Kuva: UN Photo / Marco Dormino

Malin presidentinvaalit ovat ratkeamassa entisen pääministerin Ibrahim Boubacar Keïtan hyväksi. Jo ensimmäisellä äänestyskierroksella 40 prosenttia kaikista äänistä saanut Keïta voitti 11. päivänä järjestetyllä toisella kierroksella entisen talousministerin Soumaïla Cissén. Vaikka virallisesti tuloksia ei ole vielä vahvistettu, on Cissé jo myöntänyt tappionsa julkisesti.

YK:n MINUSMA-operaatio ei ole raportoinut merkittävistä välikohtauksista vaalien aikana, vaikkakin kovat sateet ovat haitanneet äänestämistä ympäri maata. Operaatio avusti mandaattinsa mukaisesti Malia sekä vaalien turvallisuuden että käytännön järjestelyiden kanssa. YK:n Malin-lähettiläs Bert Koenders vieraili myös Euroopan unionin, Afrikan unionin ja Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWAS:n tarkkailijoiden kanssa äänestyspaikoilla muun muassa pohjoisessa Kidalin kaupungissa, joka on ollut keskeisessä roolissa maassa riehuneen sotilaallisen konfliktin aikana. MINUSMA aloitti toimintansa heinäkuussa, ottaen vetovastuun maassa toimivien kansainvälisten joukkojen toiminnasta.

Merkittävänä askeleena kohti demokraattisesti toimivaa maata pidetään myös hävinneen ehdokkaan lausuntoja heti vaalien jälkeen. Aiemmin vaaliprosessia epärehelliseksi syyttänyt Cissé on onnitellut Keïtaa vaalien voittamisessa, vaikka virallisia tuloksia ei ole vielä julkistettu. Hän ilmoitti lehdistölle rakentavansa vaihtoehtoisen ryhmittymän ja ”edistävänsä demokratiaa oppositiossa, [koska sitä] Mali nyt tarvitsee.” Cissé ei myöskään tule valittamaan vaalien tuloksesta maan perustuslakituomioistuimelle, mikä edelleen vahvistaa vaalivoittajan saamaa mandaattia.

Vuonna 2012 alkaneen konfliktin aikana islamistiset kapinalliset ehtivät ottaa haltuunsa suuren osan Malista ennen kuin ranskalaiset joukot palauttivat maahan järjestyksen. Malin sisäisiä ristiriitoja on sovittu Ouagadougoun rauhansopimuksella nyt kesäkuussa ja se on ollut myös edellytys maanlaajuisten vaalien toteuttamiselle. Keïtalla on nyt edessään suuri työ, jotta maan hallinto pystytään uudistamaan demokraattisesti ja rauha säilyisi maan pohjois-osissa.


Lisätietoa:

Malians applaud as Cisse voews to create opposition (Reuters)

Keita wins Mali Election as Rival concedes (Al-Jazeera)