Uutinen

Palkintohaku auki: Unesco palkitsee kestävää kehitystä edistävästä koulutuksesta

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco jakaa palkinnon kestävää kehitystä edistävän koulutuksen (ESD) hyväksi tehdystä työstä. Suomi nimittää kolme ehdokasta Unescolle. Haku Suomen ehdotuksille päättyy 7.4.2021.

Nainen kirjoittaa liitutauluun kyykyssä. Taustalla koulualueen hiekkapiha aurinkoisena päivänä Botswanassa.
Opettaja Botswanassa 2005. Kuva: Rauli Virtanen

UNESCO-Japan Prize on ESD
Ehdotukset 7.4. mennessä


YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco jakaa Japanin hallituksen tukeman palkinnon kestävää kehitystä edistävän koulutuksen, ESD: hyväksi tehdystä työstä (Education for Sustainable Development). Kyseessä on maailmanlaajuisesti jaettavat kolme 50 000 Yhdysvaltain dollarin suuruista palkintoa.

Suomen YK-liitto yhteistyössä Suomen Unesco-toimikunnan kanssa kerää ehdotuksia mahdollisiksi vuoden 2021 palkinnon saajiksi Suomessa.

Palkintosäännöt

  • Palkituksi voi tulla organisaatio tai yhteisö, joka jonkin hankkeen tai toiminnan kautta on edistänyt kestävää kehitystä edistävää koulutusta. Arvioinnin kohteena on aina hanke tai toiminta, ei organisaatio itse.
  • Hankkeen tai toiminnan on täytynyt olla voimassa vähintään neljä vuotta ja sen myönteisistä tuloksista on oltava perusteltua tietoa.
  • Hanke on oltava toistettavissa tai sovellettavissa myös muualla.
  • Keskeiset palkintokriteerit ovat: 1) muutoksen aikaansaaminen (transformation), 2) osallistavuus/integraatio (integration) ja 3) innovatiivisuus (innovation). Tarkemmin kriteereistä Unescon sivulla.
  • Lisäksi toiminnan täytyy tukea yhtä tai useampaa Unescon ns. ESD for 2030 Framework viitekehityksen tavoitteita: 1) yleistä ESD-politiikan kehittämistä, 2) oppimisympäristöjen kehittämistä, 3) opettajien ja kasvattajien osaamisen kehittäminen, 4) nuorten osallistaminen ja voimaannuttaminen sekä 5) edistää kestävän kehityksen ratkaisuja paikallisella tasolla. Tutustu UNESCOn ESD for 2030 Roadmap –tiekarttaan, etenkin s. 25-34.

Ehdotusten jättäminen

Ehdotuksia palkinnon saajiksi on mahdollista lähettää Suomen YK-liittoon 7.4. klo 16 mennessä sähköpostitse osoitteeseen toimisto (at) ykliitto.fi. Ehdotus tulee täyttää huolellisesti oheiseen word-hakemuspohjaan. Ehdotuksessa tulee olla mahdollisimman tarkasti kaikki vaaditut tiedot englanniksi. Hakemuksessa tulee huomioida myös rajoitukset tekstien merkkimäärien osalta sekä muiden materiaalien osalta rajoitukset tiedostojen määrässä ja koossa. Mikäli hakija ehdottaa palkintoa toiselle organisaatiolle, on hakijalla oltava ehdotettavan organisaation suostumus. Palkintosääntöihin ja Unescon kriteereihin on syytä perehtyä huolella ennen ehdotuksen tekemistä.

Kukin maa voi esittää enintään kolmea ehdokasta. Mikäli ehdotuksia saapuu enemmän kuin kolme, valitsee Suomen Unesco-toimikunnan alainen raati kolme mielestään parasta ehdotusta. Raati tekee päätöksensä edellä mainittuja kriteereitä käyttäen. Ehdokkaista tiedotetaan Unescolle ja päätöksen vahvistamisen jälkeen tulokset kerrotaan hakijoille.

Jatkoon valittaville hakijoille ilmoitetaan asiasta 20.4. kuluessa. Valituille toimitetaan samalla koodi, jonka avulla he itse täyttävät lopullisen online-ehdotuskaavakkeen Unescon sivuilla englanniksi. Samalla mukaan tulee liittää kaikki mahdollinen ehdokkuutta tukeva sähköinen oheismateriaali sekä verkkosivusto-osoitteet. Suomen YK-liitto tai Suomen Unesco-toimikunta eivät käännä palkintoedotuksia tai oheismateriaaleja englanniksi. Lopullinen ehdotus kulkee sähköisesti Suomen Unesco-toimikunnan kautta Unescon sihteeristölle. Unescon kansainvälinen haku päättyy 30.4.2021.

Kansainvälisen valinnan kolmesta voittajatahosta tekee Unescon pääjohtaja, kansainvälisen valintaraadin suosituksesta. Unesco on erikseen yhteydessä voittajatahoihin. Kansainväliset palkinnot jaetaan palkinnonjakotilaisuudessa, jonka Unesco on yleensä järjestänyt loka-marraskuussa päämajassaan Pariisissa. Kansainvälinen palkinto jaetaan nyt kuudetta kertaa. Aikaisemmin palkituiksi tulleista toimijoista tietoa Unescon sivulla.

Lisätietoa

Unescon verkkosivu ESD-palkinnosta

Unescon usein kysytyt kysymykset ESD:stä

Suomen YK-liitto: Heidi Saarinen, heidi.saarinen [ät] ykliitto.fi

ESD palkintohakulomake