Uutinen

Pääsihteerin tervehdys WFUNA:lle liiton 60-vuotispäivänä

60 vuoden ajan YK-liittojen maailmanliitto WFUNA (World Federation of United Nations Associations) ja sen jäsenliitot ovat koonneet ihmisiä yhteen tukeakseen YK:n työtä ja ideaaleja. Koulutus on ollut WFUNA:n työssä keskeisessä asemassa. Osallistamalla paikallisia ihmisiä YK:n toimintaan WFUNA:n jäsenet ovat osaltaan tekemässä YK:sta vuorovaikutteisempaa ja paremmin ihmisten tarpeisiin vastaavaa järjestöä.

Viime vuosina WFUNA on saanut aikaan merkittäviä tuloksia ruohonjuuritasolla vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. WFUNA:n vuosiraportit, seminaarit, workshopit ja alueelliset Malli-YK -kokoukset ovat tukeneet sekä kansallisia että paikallisia vuosituhattavoitekampanjoita.

Kenties rohkaisevinta on, että asettamalla nuoret toiminnassaan etusijalle WFUNA valmentaa uutta globaalien kansalaisten sukupolvea, joka takaa WFUNA:n ja toivoakseni myös YK:n pysymisen elinvoimaisena seuraavien 60 vuoden ajan.

Minua ilahduttaa, että 38. kokouksenne pidetään tänä vuonna ensimmäistä kerta Latinalaisessa Amerikassa. Maailmanlaajuinen ruohonjuuritason läsnäolonne symbolisoi monella tapaa sytyttävää ajatusta joka YK:n perustamiskirjan laatijoilla on täytynyt olla mielessään kirjoittaessaan sanat: "Me, Yhdistyneiden kansakuntien kansat.."

Yhdistyneiden Kansakuntien sihteeristön puolesta haluan kiittää teitä monivuotisesta avusta ja yhteistyöstä. Minä ja kollegani arvostamme suuresti työtänne, ja voitte luottaa tukeemme pyrkiessänne kohti rauhaa, kehitystä, ihmisoikeuksia ja demokratiaa edistäviä tavoitteitanne.

WFUNA World Federation of United Nations Associations