Minun joka-aamuiset kokemukseni eivät luultavasti paljon poikkea omistasi. Otamme esiin aamun lehdet tai laitamme television päälle - oli se sitten New Yorkissa, Lagosissa tai Jakartassa - ja saamme eteemme yhteenvedon maailman inhimillisestä hädästä. Libanon. Darfur. Somalia. Tietenkin Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerinä minä olen sellaisessa asemassa, että voin edes yrittää tehdä jotain asian eteen. Ja niin teenkin, joka päivä.
Kun lähes viisi kuukautta sitten otin vastaan tämän tehtävän, se tapahtui ilman turhia kuvitelmia. Kuuluisa edeltäjäni huomautti kerran, että tämä on "maailman mahdottomin työpaikka". Itse olen vitsaillut, että olen enemmän sihteeri kuin pää, sillä loppujen lopuksi pääsihteerin valta riippuu täysin hänen johtamansa turvallisuusneuvoston yhtenäisyydestä. YK:n historian aikana, kuten myös tällä hetkellä, tuo yhtenäisyys on usein ollut kadoksissa. Siitä huolimatta olen edelleen yhtä optimistinen kuin ottaessani tämän tehtävän vastaan.
Ottaen huomioon käsittelemiemme ongelmien laajuuden ja monimutkaisuuden, sitä voi olla vaikea ymmärtää. Nämä ongelmat eivät ehkä missään ole niin monimutkaisia kuin Lähi-idässä. Vaatimusten kasvaessa joka puolella, rauhanturvaamisesta humanitaarisiin avustusoperaatioihin, YK:lta odotetaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan, samalla kun sen resurssit toimia kasvavat suhteessa hitaammin. Toisaalta maailma on viimeisten vuosien aikana muuttunut myös YK:n hyväksi.
Irakin tilannetta lukuunottamatta, tänä päivänä on vallalla uudenlainen arvostus moninapaisuutta ja diplomatiaa kohtaan kun yritetään ratkaista maailman kriisejä. "Pehmeän vallan" käsite - joka on YK:n kaikkein ominta aluetta - on noussut globaalin asialistan yläpäähän. Viime vuoden aikana saavutimme yhteisymmärryksen ilmastonmuutokseen ja maapallon lämpenemiseen liittyvistä vaaroista. Sellaiset merkkihenkilöt kuin Bill Gates, Tony Blair ja Bono ovat sitoutuneet auttamaan YK:ta sen vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa, köyhyyden vähentämisestä HIV:n/Aidsin ja malarian leviämisen estämiseen.
Kaikkein rohkaisevinta on ehkä laajan yleisön YK:lle osoittama tuki, joka on edelleen huomattavan vahvaa. World Public Opinion.org:in tekemän tutkimuksen tulokset osoittavat, että suuri osa vastaajista (74 prosenttia) on sitä mieltä, että YK:lla pitäisi olla suurempi rooli maailmassa, oli kyse sitten kansanmurhan estämisestä, hyökkäyksen kohteena olevan kansan puolustamisesta tai ihmisoikeusloukkauksien tutkimisesta. Jopa Yhdysvalloissa, missä pettymys YK:hon on ollut syvää viime vuosina, kolme neljästä kansalaisesta toivoisi vahvempaa YK:ta, ja melkein yhtä moni odottaa maansa ulkopolitiikkaa toteutettavan yhteistyössä sen kanssa. YK:lle kaikki tämä merkitsee toisenlaista ilmastonmuutosta. En vielä kutsuisi tätä uudeksi aluksi, mutta sekään ei välttämättä ole kaukana, mikäli vain tartumme tilaisuuteen.
Me korealaiset olemme hyvin energisiä ihmisiä. Olemme luontaisesti kärsivällisiä mutta sitkeitä, päättäväisiä sen suhteen, mitä olemme sitoutuneet tekemään. Kuten monet maanmieheni, uskon ihmisten välisten suhteiden voimaan. Olen vuosien ajan kantanut lompakossani kulunutta paperinpalasta, johon on kirjoitettu kiinalaisia kirjaimia kuvaamaan henkilön ikää ja elämänvaihetta: kolmekymppisenä elät elämäsi parasta vaihetta; kun olet 50, sinun sanotaan tietävän paikkasi ja saavuttaessasi 60 vuoden iän, omaat "herkän korvan" viisautta.
Minä olen parhaillaan tässä viimeisessä vaiheessa. Siihen kuuluu kuitenkin muutakin kuin pelkästään kuuntelemista, niin tärkeää kuin se onkin. Ehkä sitä voisi kutsua tarkkanäköisyydeksi - kyvyksi tarkastella henkilöä tai tilannetta eri näkökulmista, sekä pahaa että hyvää, ja onnistua luomaan hyvät välit ja toimivat yhteistyösuhteet syvistäkin erimielisyyksistä huolimatta. Uskon, että tästä tulee pääsihteerin virkakauteni tunnusmerkki. Uskon sitoutumiseen; vuoropuheluun vastakkainasettelun sijaan. Joskus tämä diplomatia on julkista, toisinaan se taas tapahtuu suljettujen ovien takana, sillä silloin onnistumisen mahdollisuudet ovat usein kaikkein parhaat.
Painotan sanaa mahdollisuudet. Menestys on harvoin ennalta määrättyä. Tärkeintä on yrittää parhaansa, niinkuin olen tehnyt Darfurissa - joka on yksi prioriteeteistani. Olen yhdessä Washingtonin ja muiden liittolaisten kanssa työskennellyt kovasti sen puolesta, että rauhanturvaoperaatiota Darfurissa laajennettaisiin. Neuvottelut Sudanin presidentin Omar al-Bashirin kanssa ovat toistaiseksi kantaneet vain osittain hedelmää - Khartum on myöntynyt hyväksymään 3 500 sotilaan vahvuisen rauhanturvajoukon, mikä on masentavan paljon vähemmän kuin 20 000 sotilasta, joita tilanteen rauhoittamisen on arveltu vaativan. Olen edelleen luottavainen sen suhteen, että päättäväisellä diplomatialla voimme saavuttaa paljon tyydyttävämpiä tuloksia. Tästä huolimatta, viattomien uhrien määrän kasvaessa, on selvää, että aikaa ei ole loputtomiin.
Saman periaatteen mukaisesti olen vieraillut Lähi-idässä neljä kertaa neljän kuukauden aikana ja tavannut Syyrian presidentin Bashar al-Assadin sekä keskustellut hänen kanssaan useaan otteeseen puhelimessa. Myös tässä asiassa tavoitteenani on saada aikaiseksi sellainen suhde, joka auttaisi hillitsemään Libanonin viimeaikaisia levottomuuksia sekä lopulta tuomaan Syyrian täydellisemmin osaksi kansainvälistä yhteisöä. Kuten sanoin, hiljainen diplomatia ei toimi joka tilanteessa. Mutta se saattaa toimia jopa kaikkein hankalimmissa olosuhteissa, kuten saimme todistaa aivan hiljattain kun Britannian ja Iranin välinen panttivankikriisi saatiin ratkaistua kärsivällisellä diplomatialla suljettujen ovien takana.
Ensi viikolla maailman johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmä tapaa Saksassa keskustellakseen muun muassa ilmastonmuutoksesta - asia, johon aion erityisesti kiinnittää huomiota virkakauteni aikana. Liian usein puhumme ilmastonmuutoksesta teknisenä kysymyksenä. Puhumme päästökaupasta, globaaleista päästörajoituksista, uudesta teknologiasta polttoainetehokkaammista autoista aurinkoenergiaan. Tarpeetonta sanoa, kaikki nämä asiat ovat merkityksellisiä.
Kuitenkin ilmastonmuutoksen toinen puoli, jota itse haluaisin korostaa, on sen inhimillinen ulottuvuus. Siihen liittyy ilmiön epätasa-arvoinen luonne. Vaikka ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia, se vaikuttaa eri tavoilla eri puolilla maapalloa. Rikkailla mailla on resurssit ja tietotaito, joiden avulla sopeutua muutokseen. Sveitsiläiset hiihtokeskukset saattavat menettää lumensa, mutta laaksot saattavat yhtä hyvin muuttua uudeksi Toscanaksi, täynnä aurinkoisia viinitarhoja. Afrikalle, joka jo nyt taistelee aavikoitumista vastaan, tai Indonesian saarten asukkaille, jotka pelkäävät kotiensa jäävän aaltojen alle, seuraukset ovat paljon kauheampia.
Jos työlleni on olemassa yhdistävä teema, visio, se on tämä inhimillinen ulottuvuus - perustavanlaatuinen sitoutuminen ja luottavaiset mutta tarkkanäköiset diplomaattisuhteet yhdistettynä tietoisuuteen siitä, miten kansainvälinen politiikka vaikuttaa yksilöihin ja heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Saatamme lukea joka aamu lehdistämme järkyttävistä ihmiskohtaloista. Mutta kuinka usein todella kuulemme näiden ihmisten äänen tai yritämme kaikin mahdollisin keinoin auttaa heitä? YK:n pääsihteerinä sitoudun tekemään juuri näin.
Ban Ki-moon
Kirjoittaja on Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri.
Korean tasavallan entinen ulkoministeri, nimitettiin viime joulukuussa YK:n kahdeksanneksi pääsihteeriksi.