Uutinen

Nimekkäät vetäjät ilmastokampanjalle

Ilmastomuutoskampanjan johtajiksi pääsihteeri Ban nimesi Norjan entisen pääministerin Gro Harlem Brundtlandin, Chilen ex-presidentin Ricardo Lagosin sekä Etelä-Korean entisen ulkoministerin Han Seung-soonin. Kaikilla kolmella on entuudestaan vankka kokemus ympäristöasioiden hoidosta sekä kestävän kehityksen edistämisestä.

Vuoden alussa virkaan astuessaan Ban ilmoitti ilmastonmuutoksen hillitsemisen yhdeksi päätavoitteistaan. Uusien "ilmastolähettiläiden" tehtävänä on tukea pääsihteeriä tämän keskusteluissa maiden johtajien sekä muiden vaikutusvaltaisten tahojen kanssa ilmastonmuutoksen syistä, seurauksista ja sitä hillitsevistä toimenpiteistä. Pääsihteeri Banin tavoitteena on edesauttaa maiden välisten ilmastonmuutoksen jarruttamista koskevien neuvottelujen edistämistä YK:ssa.

Samaan aikaan kansainvälisen ilmastomuutospaneelin IPCC:n kolmas kokous avattiin Bangkokissa Thaimaassa vappuaattona. Kokoukseen osallistuu yli 400 asiantuntijaa noin 120 maasta. Kokouksen tuloksena julkaistava, kasvihuonepäästöjen vähentämistä käsittelevä raportti on kolmiosaisen ilmastomuutosarvioinnin viimeinen osaraportti.

Artikkeli englanniksi

Lisätietoa hallitustenvälisestä ilmastonmuutospaneelista (IPCC)