Uutinen

Malli-YK -kokouksen ohjaajan opas julkaistu.

Suomen YK-liiton opas Malli-YK -kokouksen ohjaajalle on julkaistu. Opas antaa käytännön neuvoja kokoukseen valmistautumisesta ja sen toteuttamisesta. Kirjan on toimittanut Tiina Salmio.

Malli-YK -kokoukset ovat simulaatioita Yhdistyneiden kansakuntien kokouksista. Niissä osanottajat edustavat YK:n jäsenvaltioita tai kansainvälisiä organisaatioita, joiden roolin mukaisesti he toimivat aiheeltaan ennalta sovitussa YK-kokouksessa. Malli-YK -kokousten tavoitteena on YK-tietouden edistäminen ja kansainvälisten suhteiden sekä eri maiden poliittisten käytäntöjen ymmärtäminen. Osallistujat oppivat kansainvälisesti merkittävistä kysymyksistä kuten ihmisoikeuksista, ympäristöongelmista ja globaalista vastuusta.

Oppaassa annetaan selkeät ohjeet sille, miten Malli-YK -kokouksen voi järjestää koululla. Opas antaa ohjeita siitä, minkälaista tietoa tulisi hankkia edustettavasta valtiosta, YK:sta ja sen elimistä sekä kokouksen teemasta. Malli-YK -kokous esitellään myös käytännössä: kokouksen aloitus, keskustelujen kulku, neuvottelut ja epävirallinen vaikuttaminen, päätöslauselmaehdotukset, äänestäminen ja ehdotusten hyväksyminen. Oppaaseen kuuluu Heidi Lipsasen, Moscas Production OY, tuottama dvd-levy, joka sisältää 10 minuutin mittaisen videon kokouksesta käytännössä.

Kokous soveltuu toteutettavaksi osana perusasteen 9. luokkien, lukioiden, ammatillisten ja vapaan sivistystyön oppilaitosten ja yliopistojen opetusohjelmaa.

Tilaukset Suomen YK-liitosta postimaksuja vastaan: toimisto [ät] ykliitto.fi, 09 231 50500
Opas pdf-tiedostona

Lisätietoja: Kouluttaja Hanna Juntunen, hanna.juntunen [ät] ykliitto.fi, 09 231 50505

Malli-YK -oppaan tueksi tullaan julkaisemaan lokakuussa 2006 YK-opas, joka sisältää tietoa YK:ssa käsiteltävistä asiakokonaisuuksista ja keskeisistä toimijoista kiinnostavassa ja helposti ymmärrettävässä muodossa.

Suomen YK-liitto on 1954 perustettu kansalaisjärjestö, joka tekee tunnetuksi ja tukee Yhdistyneiden kansakuntien toimintaa ja periaatteita. Liitto tarjoaa YK:hon ja kansainvälisyyteen liittyviä tapahtumia, koulutusta ja tiedotusta. Toiminnassa on mukana yli 60 suomalaista järjestöä.