"Syyt ravitsemuksen merkityksen huomiotta jättämiselle ovat ymmärrettäviä mutta eivät oikeutettuja. Kun pohditaan, miten äiti- ja lapsikuolleisuutta voitaisiin vähentää, luotetaan helposti tiettyihin keinoihin: rokotuksiin, suun kautta annettavaan nesteytykseen, infektioiden hoitoon ja verenvuotojen tyrehdyttämiseen. Viime vuosina keinojen kirjo on laajentunut terveydenhuoltojärjestelmään - henkilöstöresursseihin, rahoitukseen ja johtamiseen. Jostain syystä ravitsemus on jäänyt huomiotta", kirjoittajat sanovat.
"Ja kuitenkin tiedetään, että aliravitsemus on hyvin keskeisesti sairastumisriskiin vaikuttava tekijä. Kansanterveyden asiantuntijat ja päättäjät eivät ole keränneet todisteita äitien ja lasten ravitsemuksen tärkeydestä, luetteloineet aliravitsemuksen pitkän aikavälin vaikutuksia kehitykseen ja terveyteen, tunnistaneet hyväksi havaittuja aliravitsemuksen vähentämiseen tarkoitettuja keinoja eivätkä peräänkuuluttaneet kansallisia tai kansainvälisiä toimenpiteitä äitien ja lasten ravitsemuksen parantamiseksi", kirjoittajat toteavat.
Kirjoittajien mukaan aliravitsemus on suurelta osin ehkäistävissä oleva ongelma, joka aiheuttaa kolmanneksen - 3,5 miljoonaa - kaikista maailman lapsikuolemista vuosittain. Aliravitsemuksesta seuraa yleisimmin lyhytkasvuisuutta, painon laskua ja sikiön kasvun hidastumista. Tehokkain aika puuttua näihin ongelmiin alkaa raskaudesta ja päättyy kahteen ikävuoteen. Kahden ikävuoden jälkeen aliravitsemus on aiheuttanut lapsen tulevalle kehitykselle peruuttamatonta vahinkoa.
Jopa 4/5 aliravitsemuksesta kärsivistä lapsista asuu artikkelin mukaan vain 20 maassa ja neljällä alueella - Afrikassa, Aasiassa, läntisen Tyynenvaltameren alueella ja Lähi-idässä. Toiminnan painopisteen tulisi kirjoittajien mukaan olla näissä 20 maassa.
Alle 5-vuotiaiden kuolleisuustilastoja tarkasteltaessa suurimmassa avun tarpeessa ovat Afganistan, Kongon demokraattinen tasavalta, Nigeria, Etiopia, Uganda, Tansania, Madagaskar, Kenia, Jemen ja Burma. Väestönkoon mukaan ja korkeimpien kuolleisuuslukujen maat pois laskien listan kärkisijoilla ovat Intia, Indonesia, Pakistan, Bangladesh, Vietnam, Filippiinit, Egypti, Etelä-Afrikka, Sudan, ja Nepali.
Tutkijat analysoivat äitien ja lasten aliravitsemuksen yhteyttä inhimilliseen pääomaan ja aikuisiän tautiriskiin matalan ja keskinkertaisen tulotason maissa keskittyen viiteen pitkäaikaiseen tutkimukseen Brasiliassa, Guatemalassa, Intiassa, Filippiineillä ja Etelä-Afrikassa.
Tutkimustensa perusteella he toteavat sikiön hitaan kasvun ja kahden ensimmäisen elinvuoden pienikasvuisuuden voivan johtaa lyhyempään pituuteen aikuisiällä, alempaan koulutukseen, pienempiin tuloihin ja naisilla jälkeläisten alempaan syntymäpainoon. Lisäksi tutkimustulokset viittaavat siihen, että kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana aliravitsemuksesta kärsineillä lapsilla, joiden paino lisääntyi nopeasti myöhemmin lapsuudessa ja teini-iässä, on suuri riski sairastua ravitsemukseen liittyviin kroonisiin sairauksiin. Nopealla painon nousulla kahden ensimmäisen elinvuoden aikana ei sitä vastoin havaittu olevan yhteyttä kroonisiin sairauksiin, vaikka sikiönkehitys olisikin ollut normaalia hitaampaa.
Kirjoittajien mukaan lyhytkasvuisuuden ja mikroravinteiden puutteen ehkäisemiseksi on olemassa tehokkaiksi havaittuja keinoja. Näistä hyödyllisimmät vaikutukset on rintaruokintaohjeistuksilla, A-vitamiinilisillä ja sinkin saannin tehostamisella. Lisäksi huomiota tulisi kiinnittää raskaana olevien naisten riittävään ravinnonsaantiin. Myös rauta-, foolihappo- ja mahdollisesti muilla mikroravinnelisillä ja kalsiumilla lienee hyödyllinen vaikutus. Edellä mainittuihin seikkoihin keskittyvien ohjelmien onnistumiseksi tarvitaan kuitenkin tietoa siitä, miten kattaa kaikki avuntarvitsijat.
Kirjoittajat toteavat, että naisten ja lasten aliravitsemukseen vaikuttavia kestäviä parannuksia voidaan saada aikaan vain tekemällä sellaisia pitkäaikaisia koulutuksellisten, taloudellisten, sosiaalisten ja poliittisten oikeuksien parantamiseen suuntautuvia investointeja, joiden tavoitteena ovat naisten täydet ja tasa-arvoiset kansalaisoikeudet. Tämän logiikan mukaan hallitukset tarvitsevat kansallisia ohjelmia kyetäkseen lisäämään ravintointerventioita. Lisäksi tarvitaan ohjelmien tehokkuuden arviointiin tarkoitettuja järjestelmiä sekä lakeja ja toimintaperiaatteita, joiden tavoitteena on parantaa naisten ja lasten oikeuksia ja asemaa. Vaikka maailmanlaajuiset kauppa-, maatalous- ja köyhyydenvähentämissopimukset ovatkin monimutkaisia ja poliittisten erimielisyyksien kyllästämiä, ratkaisua aliravitsemukseen ei synny ilman niitä, kirjoittajat toteavat.
"Kansainvälinen ruokajärjestelmä on rikkinäinen. Johtajuus ei ole kenenkään käsissä, resurssit ovat liian pienet, kyky aliravitsemusongelman ratkaisemiseen on vähäinen ja hätätapauksiin vastaava järjestelmä on sirpaloitunut. Uusia johtamisjärjestelyjä tarvitaan pikaisesti. Jonkin järjestön, lahjoittajan tai poliittisen johtajan pitäisi ottaa haaste vastaan. Tämä olisi jollekulle hieno mahdollisuus. Mutta kenelle?", kirjoittajat kysyvät.
Kirjoittajien mukaan aliravitsemuksen hallintaan liittyvät toimintasuunnitelmat eivät yksinään ole riittävä keino ongelman ratkaisemiseksi. "Huomion kiinnittäminen äitien ja lasten ravinnonsaantiin on välttämätöntä. Se on laitettava ensisijalle niin maailmanlaajuisesti kuin kansallisesti, sillä se vaikuttaa myös useiden muiden vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen. Aliravitsemuksesta kärsivissä maissa tarvitaan teknistä osaamista ja poliittista tahtoa."
Kirjoittajat toteavat, että vakaviin ja akuutteihin aliravitsemustapauksiin puuttuminen Maailman terveysjärjestön (WHO) ohjeistusta noudattaen voisi vähentää kuolemantapauksia 55 prosentilla. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että aliravitsemuksesta kärsivillä on mahdollisuus käyttää terveydenhoitopalveluja.
Lopuksi kirjoittajat lausuvat: "Aika on kypsä uudistuksille. Uudistustoimet toisivat aliravitsemuksen politiikan keskiöön ja tarjoaisivat joka vuosi 67 miljoonalle aliravitsemuksesta kärsivässä maassa syntyvälle lapselle mahdollisuuden parempaan, tuotteliaampaan elämään."