Uutinen

Kuukauden hyvä uutinen: Tyttöjen sukupuolielinten silpominen yhä harvinaisempaa

Pohjois-Darfurissa sijaitsevan kätilökoulun opettajia ja oppilaita, jotka ovat allekirjoittaneet sukupuolielinten silpomista vastustavan vaatimuksen. (Kuva: Albert Gonzalez Farran, UNAMID)

Alle 15-vuotiaiden tyttöjen silpominen on vähentynyt valtavasti viime vuosikymmeninä useimmilla alueilla Afrikassa, kertoo marraskuussa julkaistu tutkimus.

Suurin muutos on tapahtunut Itä-Afrikassa, jossa vuonna 1995 silvottiin yli 70 % tytöistä ja 2016 enää 8 %. Myös Pohjois- ja Länsi-Afrikassa pudotus on ollut huomattavaa: pohjoisessa luku laski yli 60 prosentista noin 14:ään ja lännessä yli 70:stä noin 25:een.

Tutkimuksen tehnyt professori Ngianga-Bakwin Kandala toteaa, että muutos kertoo kansallisten ja kansainvälisten silpomisen vastaisten aloitteiden toimineen viime vuosikymmeninä. Northumbrian yliopiston tutkimus perustuu yli 200 000 tyttöä koskevan kansanterveyskyselyn tietoihin.

Myös YK:n lastenjärjestön UNICEFin mukaan silpominen on vähentynyt. Maailmassa sitä on harjoitettu 30 maassa, ja niissä tänä päivänä noin yksi kolmesta 15–19 -vuotiaasta on silvottu. Luku on yhä suuri, mutta vielä 80-luvun puolivälissä se oli jopa 50 %. Kaikista maista dataa ei ole saatavilla. Kandalan tutkimus koskee tätä nuorempia tyttöjä ja tuloksista päätellen lasku on jatkunut huomattavana.

UNICEFin mukaan useimmissa niistä Afrikan ja Lähi-idän maista, joissa silpomista harjoitetaan, valtaosa naisista ja tytöistä vastustaa sitä.

Kaikissa maissa näin ei kuitenkaan ole, eikä positiivistä kehitystä ollut Kandalan tutkimuksen mukaan tapahtunut esimerkiksi Irakissa ja Jemenissä. Kandalan tutkimus kuitenkin osoittaa, että muutos on mahdollinen.

Tilasto perustuu Northumbrian yliopiston tutkimukseen.

Eu-FVR-logot

Keräämme luettavaksenne tänä lukuvuonna hyviä uutisia maailmalta. Seuraile tunnistetta #parhaatuutiset ja some-kanaviamme (Facebook, Twitter ja Instagram), niin pysyt kärryillä hyvistä uutisista. Kannattaa myös tilata uutiskirjeemme. Lue lisää: www.maailmanparhaatuutiset.fi 

Hanke saa Euroopan unioninin Frame, Voice, Report -rahoitusta. Sisällöstä vastaa tuensaaja, eikä sen voida missään olosuhteissa katsoa heijastavan Euroopan unionin kantaa.