Uutinen

Koraanin polttaminen ”ilmentää uskonnollista vihaa ja osoittaa harkittua epäkunnioitusta”

5.4.2011

Pääsihteerin korkea edustaja Sivilisaatioiden yhteenliittymässä tähdentää suvaitsemattomuuden johtaneen tapahtumiin, joiden seurauksena seitsemän YK:n työntekijää menetti henkensä Afganistanissa viime viikolla. Maassa on ollut useita väkivaltaisia mellakoita yhdysvaltalaisen pastorin poltettua Koraanin seurakuntansa edessä Floridassa noin kuukausi sitten. Kansainvälisten työntekijöiden lisäksi tuntematon määrä paikallisia on kuollut levottomuuksissa.

Portugalin entinen presidentti ja nykyinen pääsihteerin korkea edustaja Sivilisaatioiden yhteenliittymässä, Jorge Sampaio,  kehottaa maailmaa kohtaamaan rehellisesti suvaitsemattomuuden viimeaikaisten tapahtumien valossa. "Koraanin, kuten minkä tahansa pyhän tekstin häpäisy täytyy tiukasti torjua, eikä mikään uskonto salli viattomien teurastusta." Sampaion mukaan asioihin pitää puuttua valppaasti ja fanaattisuutta ei saa ei saa jättää huomiotta, sillä hiljaisuus voidaan tulkita suostumuksena.

Sampaio korostaa ennaltaehkäisyn tarvetta: kaikenlainen uskonnollisen vihan lietsominen tai väkivalta muita uskontoja ja uskovia kohtaan täytyy ehdottomasti estää. Tämän vuoksi suvaitsemattomuus ja fanaattisuus tarvitsevat pitkän aikavälin toimia, erityisesti keskittymistä koulutukseen, joka painottaa suvaitsevaisuuden arvoa ja kulttuurista kunnioitusta erilaisille uskonnoille, ajatuksille ja käytännöille.

Lisäksi Sampaio kutsuu maailman valtioita, uskonnollisia johtajia ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita laajentamaan ponnistuksiaan yhdessä YK:n Sivilisaatioiden yhteenliittymän kanssa suvaitsemattomuuden kitkemiseksi. Tämä on erityisen tärkeää sillä suvaitsevaisuus on rauhan, inhimillisen turvallisuuden ja kestävän kehityksen merkittävimpiä ulottuvuuksia, Sampaio jatkaa.

Myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on tuominnut Floridan tapahtumat tämänpäiväisessä tapaamisessaan Islamilaisen konferenssin (OIC) jäsenmaiden suurlähettiläiden kanssa.

Sivilisaatioiden yhteenliittymä käynnistettiin vuonna 2005 Espanjan ja Turkin aloitteesta. Se toimii YK:n suojeluksessa edistäen kulttuurien välisiä suhteita maailmanlaajuisesti ja pyrkii kaventamaan yhteiskuntien sisälle ja välille auenneita kuiluja sekä lieventämään lännen ja islamilaisen maailman välisiä jännitteitä.

 

Lue aiheesta englanniksi UN Newsin sivuilta:

UN envoy on cultural rapprochement in appeal for end of bigotry