Uutinen

Kolmas koeäänestys takana: Guterres toistaiseksi suosituin YK:n pääsihteeriksi

Antonio Guterres. Kuva: UN Photo

YK:n turvallisuusneuvosto on jo kolmatta kertaa äänestänyt koeluentoisesti YK:n uudesta johtohahmosta. Kaikki äänestykset on tähän mennessä voittanut Portugalin entinen pääministeri António Guterres. Guterres johti YK:n pakolaisjärjestöä (UNHCR) viime vuoden loppuun saakka.

Ensi vuoden alussa virkaan astuvan, YK:n uuden pääsihteerin valitsee YK:n yleiskokous - turvallisuusneuvoston esityksen perusteella. YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi on monien jäsenmaiden ja kansalaisyhteiskunnan taholta toivottu - ja monin paikoin ennustetukin - naista. Maailmanjärjestön korkeimpana virkamiehenä ei ole sen 70-vuotisen historian aikana toiminut vielä yhtäkään naista. Nykyinen pääsihteeri Ban Ki-moon antoi elokuun puolivälissä tukensa naisen valinnalle seuraajakseen. Ban on toiminut virassaan kaksi kautta eli yhteensä 10 vuotta.

Naisehdokkaista Unescoa johtava Bulgarian Irina Bokova oli ensimmäisessä äänestyksessä kolmas, putosi toisessa viidenneksi, ja nousi kolmannessa äänestyksessä jälleen kolmanneksi suosituimmaksi ehdokkaaksi.

Muut kisassa vielä mukana olevat naiset ovat YK:n kehitysohjelmaa UNDP:ta johtava Uuden-Seelannin Helen Clark, YK:n ilmastokokouksen pääsihteeri Christiana Figueres Costa Ricasta, YK:n nykyisen pääsihteerin henkilöstöpäällikkönä toiminut Argentiinan Susana Malcorra sekä Moldovan entinen ulkoministeri Natalia Gherman.

15-jäseninen turvaneuvosto on pitänyt nyt siis kolme epävirallista äänestystä, joissa mitataan johtajaehdokkaiden suosiota. Syyskuussa pidetään mahdollisesti vielä kaksi uutta koeäänestystä. Kansainvälinen kansalaisyhteiskunta on 1for7billion -kampanjassaan painottanut sitä, että uuden pääsihteerin valintaprosessin on oltava avoin ja läpinäkyvä. Aiemmin YK:n pääsihteerin valintaa edeltävä prosessi tapahtui suljettujen ovien takana.

Uuden pääsihteerin on määrä astua tehtäväänsä tammikuun 1. päivänä 2017.

Lue lisää YK:n pääsihteerin valintaprosessissä YK:n virallisilta sivuilta (englannksi)

YK:n pääsihteerin tehtävät (YK.fi, suomeksi)