Koronavirus on juuri nyt saavuttamassa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä. Köyhyyden, kriisien ja katastrofien keskellä on jo valmiiksi pulaa puhtaasta vedestä, saippuasta ja terveydenhuollosta.

Auta heikoimmassa asemassa olevia ja tue YK:ta pandemian pysäyttämisessä!

Lahjoita »

Uutinen

Kestävän kehityksen podcast-sarja alkaa

YK-liiton uudessa podcast-sarjassa keskustellaan kestävästä kehityksestä. Teemoina ovat mm. eriarvoistuminen, siirtolaisuus, kaupungistuminen, ympäristö- ja energiakysymykset. Keskustelijoina toimivat eri alojen asiantuntijat ja vaikuttajat. Sarjan avausjakson teema on "Nuoret, ympäristö ja vaikuttaminen". Podcastissa kuullaan nuorten ilmastodelegaatti Sara Nymanin ja YK:n nuorisodelegaatti Jenni Sundqvistin näkemyksiä nuorten vaikutusmahdollisuuksista ja tulevaisuuden näkymistä.

Sara Nyman ja Jenni Sundqvist
Nuorten ilmastodelegaatti Sara Nyman ja YK-nuorisodelegaatti Jenni Sundqvist

Sara on 19-vuotias turkulainen valtio-opin opiskelija ja yhdeksäs nuorten ilmastodelegaatti. Hän on toiminut muun muassa Suomen YK-nuorten hallituksessa, Allianssin " -ryhmän varapuheenjohtajana sekä Nuorten Agenda 2030 -ryhmän jäsenenä. Sara on toiminut suomalaisten nuorten äänitorvena YK:n ilmastoprosesseissa keväästä 2019 alkaen.

Jenni Sundqvist on 25-vuotias helsinkiläinen valtiotieteiden maisteriopiskelija, entinen kilpauimari ja Suomen YK-nuorten aktiivi. Vuoden 2019 aikana hän edustaa nuoria YK:n yleiskokouksessa osana Suomen valtuuskuntaa ja osallistuu ajankohtaisiin YK-asioihin liittyviin koulutuksiin, edunvalvontaan ja tiedotukseen.

Molempien delegaattien tehtävänä on vahvistaa nuorten osallistumista ja edistää nuorten äänen kuulumista niin kansainvälisillä kuin kansallisillakin areenoilla, sekä lisätä nuorten tietoutta ilmastopolitiikasta, rauhasta ja kestävästä kehityksestä.

Sara Nyman osallistui YK:n yleiskokouksen avausviikolla järjestettyyn nuorten ilmastokokoukseen ja korkean tason viikolla pidettyyn valtionpäämiesten ilmastohuippukokoukseen. Jenni Sundqvist osallistui myös yleiskokouksen korkean tason viikon tapahtumiin ja piti Suomen virallisen puheenvuoron YK:n kolmannessa komiteassa. Puheessaan Jenni nosti esiin muun muassa huolen kansalaisyhteiskunnan kapenevasta tilasta, vihapuheen lisääntymisestä sekä kasvavasta eriarvoistumisesta. Delegaattikaudellaan Jenni on korostanut erityisesti harrastusten roolia YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Parhaillaan haetaan nuorisodelegaattia vuodelle 2020. Hakuaika tehtävään on 1.-31.10.2019. Lisätietoa tehtävästä saat kuuntelemalla podcastin ja hakuprosessista Allianssin sivuilta.

Seuraavaksi nuorten ilmastodelegaatti edustaa suomalaisia nuoria YK:n ilmastosopimuksen osapuolikokouksessa COP25:ssa Chilen Santiagossa osana Suomen valtuuskuntaa joulukuussa 2019.

Saran ja Jennin toimintaa voit seurata Facebookissa sivulla "Suomen Nuorisodelegaatit". Ilmastodelegaatin toimintaa Twitterissä @nymannsara ja Instagramissa @bysaramaria ja nuorisodelegaatin toimintaa Twitterissä @JenniSundqvist Instagramissa @jennisundqvist.