Uutinen

Kemiallisten aseiden käyttö tutkitaan Syyriassa

YK lähettää Syyriaan tutkimusryhmän selvittämään, onko kemiallisia aseita käytetty osana maan sisällissotaa. Viime viikolla uutisoitiin, että lähellä Aleppoa 25 ihmistä olisi kuollut ja kymmeniä loukkaantunut tavalla, joka viittaisi kemiallisten aseiden käyttöön. Maan hallitus ja kapinalliset ovat syyttäneet toisiaan mahdollisesta iskusta.

Tutkimusryhmän johtoon nimitettiin ruotsalainen professori Åke Sellström, joka toimi kemiallisten aseiden tarkastajana myös Irakissa 1990- ja 2000-luvulla. Hän työskentelee Euroopan CBRNE-tutkimuskeskuksen projektipäällikkönä ja on toiminut aiemmin johtajana Ruotsin puolustusministeriön tutkimuslaitoksella (FOI).

Päätös ryhmän perustamisesta tehtiin 21. maaliskuuta Syyrian hallituksen pyynnöstä. Jo tuolloin pääsihteeri Ban Ki-moon kommentoi, että tapauksesta oli liikkeellä ristiriitaisia tietoja. Hänen tiedottajansa Martin Nesirky korosti eilen, että tutkimusryhmä ei etsi syyllisiä osapuolia, vaan on luonteeltaan tekninen ja pyrkii yksinomaan selvittämään sen, onko kemiallisia aseita käytetty.

Maailman terveysjärjestön ja Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n kanssa valmisteltavan operaation lähtöajankohdasta, kestosta ja muista yksityiskohdista tiedotetaan myöhemmin.

Lue lisää:

Ban appoints Swedish scientist to lead probe into alleged chemical weapons use in Syria (UN News)

UN chief announces independent probe into allegations of chemical attack in Syria (UN News)

Svenske Åke Sellström utsedd av FN (SVT