Uutinen

Ensimmäinen YK:n vuosituhattavoite on toteutunut

7.3.2012

YK:n vuosituhattavoite puhtaan juomaveden saatavuudesta on toteutunut etuajassa. Tavoitteen päämääränä oli puolittaa vuoteen 2015 mennessä niiden ihmisten osuus, joilla ei ole saatavilla puhdasta vettä.

Nyt 89 prosentilla maailman väestöstä on käytössään aikaisempaa puhtaampaa vettä. Vuonna 1990 prosenttiosuus oli 76 %. Viimeisen 20 vuoden aikana 2 miljardia ihmistä on saanut mahdollisuuden puhtaampaan juomaveteen.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon ylisti saavutettua tavoitetta sitä käsittelevän raportin julkaisun yhteydessä eilen. Banin mukaan tavoite saavutettiin, koska siihen ei suhtauduttu saavuttamattomana unelmana, vaan elintärkeänä askeleena terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Ban muistutti myös, että vaikka tämä tärkeä päämäärä on nyt saavutettu, työ ei lopu tähän: "Seuraava askel on kohdistaa apu kaikkein köyhimpiin ja huono-osaisimpiin. YK:n yleiskokous on määritellyt puhtaan juomaveden ja sanitaatiohuollon ihmisoikeuksiksi. Tämän vuoksi meidän tulee taata, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus niihin." Lähes 10 % kaikista taudeista johtuu likaisesta vedestä tai huonosta hygieniasta.

Parannukset puhtaan juomaveden saannissa eivät kuitenkaan ole olleet yhtäläisiä joka puolella maailmaa. 40 prosenttia ilman puhdasta vettä elävistä ihmisistä asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kaiken kaikkiaan 11 prosenttia maailman väestöstä eli 783 miljoonaa ihmistä elää ilman puhdasta vettä ja 2,5 miljardia elää ilman kunnollista sanitaatiohuoltoa. Yli 3000 lasta kuolee joka päivä likaisesta juomavedestä johtuviin ripulitauteihin.

"Luvut ovat edelleen tyrmistyttäviä" totesi YK:n lastenrahasto UNICEF:in toiminnanjohtaja Anthony Lake. "Mutta saavutukset puhtaan juomaveden saralla ovat todiste siitä, että vuosituhattavoitteet voidaan saavuttaa oikeanlaisella tahdolla, vaivannäöllä ja rahoituksella."

Puhtaan veden saatavuus on ensimmäinen toteutunut vuosituhattavoite. Kehitys sanitaatiohuollossa on kuitenkin pahemmin pois raiteiltaan, kuin mikään muu vuosituhattavoite. Suurimman haasteen sanitaatio-ongelmissa muodostaa Intia, missä yli puolet väestöstä eli 626 miljoonaa ihmistä elää ilman wc:tä.

BBC:n arvion mukaan on epätodennäköistä, että muut YK:n vuosituhattavoitteet, kuten köyhyyden puolittaminen ja koulutusmahdollisuuksien parantaminen, toteutuisivat määräaikaan eli vuoteen 2015 mennessä. Maailmanlaajuinen taantuma ja väestönkasvu ovat tekijöitä, jotka hidastavat tavoitteiden toteutumista.

Lähteet: UN.org, BBC