Uutinen

Britannian pääministeri Cameron johtamaan YK:n uutta vuosituhattavoitekomiteaa

12.4.2012

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on pyytänyt Britannian pääministeriä David Cameronia johtamaan YK:n komiteaa, jonka tarkoituksena on muotoilla uudet YK:n vuosituhattavoitteet sen jälkeen kun tämänhetkisten tavoitteiden määräaika umpeutuu vuonna 2015. Cameron on hyväksynyt pääsihteerin kutsun.

Kutsu on poliittinen voitto Cameronille, joka on taantumasta huolimatta pitäytynyt päätöksessä nostaa Britannian kehitysavun määrä 0,7 prosenttiin maan bruttokansantuotteesta. The Guardian arvelee, että vaikka Cameron vastustaa oikeiston yrityksiä vähentää Britannian kehitysavun määrää, hän tulee varmasti ajamaan merkittäviä muutoksia vuosituhattavoitteiden sisältöön. Päätöksiä kehitysapuun käytetyistä varoista tehdään vuosituhattavoitteiden pohjalta.

Cameron halunnee muuttaa tavoitteita niin, että esimerkiksi koulutuksella ja naisten ja lasten asemalla olisi niissä vähemmän painoarvoa, ja painopiste olisi sen sijaan taloudellisessa kehityksessä. Cameronin hallituksen kehitysministeri Andrew Mitchell mainitsee esimerkkinä Kiinan, jossa hänen mukaansa kehitysavun sijasta maan taloudellinen kehitys on nostanut 700 miljoonaa ihmistä köyhyydestä.

Britannia tulee todennäköisesti myös korostamaan yksityissektorin roolia kehittyvien maiden taloudellisessa kehityksessä sekä ottamaan uudelleen käyttöön kehitysavun ehdollisuuden. Cameronin hallitus on ilmaissut halukkuutensa sitoa kehitysapu riippuvaiseksi esimerkiksi kohdemaan ihmisoikeustilanteesta, vapaan lehdistön olemassaolosta sekä seksuaalivähemmistöjen asemasta.

Lähde: The Guardian