Tiedote

Vuosi 2020 oli suuri kriisivuosi pakolaisille: uudelleensijoitettujen määrä ennätysalhainen

Koronapandemia on vaikuttanut suuresti pakolaisiin ympäri maailman. Uudelleensijoituksia on vaikeuttanut koronakriisin lisäksi valtioiden alhaiset pakolaiskiintiöt.

Pakolaisia lentokentällä
Kongolainen perhe lähtee Ranskaan kohti uutta elämää (2017). Kuva: UNHCR/James Oatway

Uudelleensijoitettujen pakolaisten määrä oli ennätyksellisen alhainen vuonna 2020. Uudelleensijoittamisella tarkoitetaan pakolaisten valintaa ja siirtoa ensimmäisestä turvapaikkamaasta johonkin toiseen valtioon, joka on valmis myöntämään pakolaisille oleskeluluvan (Sisäministeriö/Kiintiöpakolaiset).

Alhaisten kiintiöiden ja koronapandemian vaikutusten takia vain 22770 pakolaista uudelleensijoitettiin. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n arvion mukaan 1,44 miljoonaa pakolaista tarvitsee kiireellistä uudelleensijoitusta.

Voimme vain toivoa, että vuosi 2020 oli äärimmäinen poikkeama.

Suurin osa uudelleensijoitetuista pakolaisista tuli vuonna 2020 Syyriasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Myanmarista. Noin 85% UNHRC:n toiminnan piirin kuuluvista pakolaisista asuu kehittyvissä maissa. Uudelleensijoittaminen on konkreettinen tapa, jolla valtiot voivat paremmin suojella pakolaisia, osoittaa solidaarisuutta ja tukea isäntämaita.

“Voimme vain toivoa, että vuosi 2020 oli äärimmäinen poikkeama. Kutsumme hallituksia kiireesti tehostamaan ohjelmiaan, tarjoamaan enemmän turvapaikkoja, nopeuttamaan hakukäsittelyä ja auttamaan meitä pelastamaan eniten apua tarvitsevien ja suurimmassa riskissä olevien ihmisten henkiä “, kehottaa UNHCR:n suojelusta vastaava apulaiskomissaari Gillian Triggs.

Lue UNHCR:n tiedote täältä.