Kannanotto/lausunto

YK-liitto: UNRWA:n diplomaattinen status ja rahoitus on turvattava

YK-liiton kevätkokous vaatii Suomea puolustamaan UNRWA:n riippumattomuutta sekä turvaamaan sen rahoituksen nyt ja tulevaisuudessa.

Yk-liiton logo

YK-liiton kevätkokous suhtautuu syvällä huolella pyrkimyksiin, joita Yhdysvallat ja useat sen liittolaiset ovat viime viikkoina edistäneet UNRWA:n rahoituksen leikkaamiseksi sekä järjestön diplomaattisen statuksen kaventamiseksi. 

UNRWA on Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen vuonna 1949 perustama järjestö, jonka tehtävä on turvata palestiinalaispakolaisten peruspalvelut, ihmisarvo ja oikeus tulevaisuuteen. Sen mandaatti on kaikkien YK:n jäsenmaiden kollektiivinen sopimus: vain yleiskokouksella - ei yksittäisellä valtiolla - on valtuudet päättää sen lakkauttamisesta. 

Kun rahoituskanavia suljetaan ja järjestön oikeudellista asemaa horjutetaan, vaarannamme paitsi Gazan ja Länsirannan humanitaarisen työn myös Libanonin, Jordanian ja Syyrian pakolaisleirien heikoimmassa asemassa olevat lapset, naiset ja iäkkäät. Seurauksena on entistä suurempi pakolaisvirta, lisääntyvä epätoivo ja kasvava alueellinen epävakaus, jonka laskun maksavat lopulta koko kansainvälinen yhteisö ja etenkin alueen siviiliväestö. 

UNRWA on jo pitkään toiminut liian vähäisin resurssein, mutta sen alla toimivissa kouluissa on silti opetettu tuhansia lapsia lukemaan ja terveyskeskuksissa huolehdittu tautien ennaltaehkäisystä muutoin epäinhimillisissä olosuhteissa. Rahoituksen jäädyttäminen tai diplomaattisen statuksen riistäminen ei ainoastaan lamaannuta elintärkeitä palveluja, vaan rikkoo kansainvälisen vastuunjaon perustuksia sekä vesittää pyrkimykset pysyvään rauhaan ja kahden valtion ratkaisuun. 

Vaadimme Suomea puolustamaan UNRWA:n riippumattomuutta ja turvaamaan sen rahoituksen nyt ja tulevaisuudessa. Suomen ja Euroopan unionin tulee julkisesti sitoutua lisärahoitukseen, vahvistaa järjestön poliittista suojaa sekä toimia diplomaattisesti sen mandaatin puolustajina YK:n yleiskokouksessa. Kansainvälinen oikeus ja ihmisoikeussopimukset vaativat, että emme jätä yhtä kansaa ilman peruspalveluja emmekä anna yksittäisten valtioiden, edes suurvaltojen, murentaa sääntöpohjaisen järjestelmän uskottavuutta. 

UNRWA:n tukeminen on moraalinen ja strateginen teko: ilman sitä ovet kohti toivoa sulkeutuvat miljoonilta, ja sen seuraukset tuntuvat kaukana pakolaisleirien ulkopuolellakin.