Tapahtuma
YK:n Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikko 1.-7.2.2016
Yhteiset arvot puntariin YK:n Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikolla 1.-7.2.2016
YK:n maailmanlaajuista Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikkoa (1. viikko helmikuuta) vietetään nyt kuudetta kertaa. Suomessa teemana on YHTEISET ARVOMME? ja viikon ohjelmassa huomioidaan erityisesti lapset ja nuoret.
Teemaviikon tapahtumien tavoitteena on kohtaaminen ja vierauden tunteen väheneminen. Ilmeet - ja asenteet - monesti kirkastuvat, kun eri taustaiset ihmiset tutustuvat ja oppivat tuntemaan toisensa nimeltä.
Lasten ja nuorten kasvamista moninaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen tuetaan erilaisin koko perheen tapahtumin sekä osallistamisen keinoin mm. työpajoissa, paneelikeskusteluilla ja tutustumalla eri maiden kulttuuriin.
Eri tilaisuuksissa pohditaan yhdistääkö meitä arvoina esimerkiksi yhdenvertaisuus, erilaisuuden kunnioitus, vieraanvaraisuus, väkivallattomuus, uskonnon- ja katsomuksen vapaus tai ilmaisunvapaus? Ja miten näitä arvoja tulkitaan eri perinteissä?
Tampereella lukiolaiset osallistuvat hyvää elämää pohtivaan keskusteluiltaan itse kuvatuilla videoilla. Helsingissä nuoret kertovat minkälaisessa Suomessa he haluaisivat elää 2080-luvulla. Lahdessa yhteisiä arvoja käsitellään ruoan ja sen tuotantoon liittyvien sosiaalisten ja eettisten kysymysten kautta.
TEEMAVIIKON OHJELMA ja KASVATUSMATERIAALIT:
www.yhteisymmärrysviikko.fi
Facebook /Yhteisymmärrysviikko
#yhteisymmärrysviikko
@interfaithharmonyweekfinland
Pääkaupunkiseudun ja muiden paikkakuntien tapahtumien ohjelmia myös liitteinä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: info [ät] kulttuurifoorumi.fi / 040-8267777.