Tapahtuma
Mitä jos ei olisi seksuaalikasvatusta?
Aika: Tiistaina 28.5.2013 klo 11-13
Paikka: Eduskuntatalo, Sosiaalidemokraattisen puolueen ryhmähuone
Järjestäjät: Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmä ja Väestöliitto
”Monille tulis traumoja tilanteesta, jos ei tietäis mitä kannattaa tehdä ja mitkä on omat oikeudet.”
”Seksiä harrastettaisiin väärin.”
”Ei tiedettäisi ehkäisystä. ”
( 9. -luokkalaisten kyselytutkimus.)
Seksuaalikasvatus on ihmisoikeus ja hyvän kehityksen edellytys. Mitä seksuaalikasvatus merkitsee nuorille? Minkälaista on hyvä seksuaalikasvatus? Pitääkö seksuaalikasvatuksessa ottaa huomioon eri kulttuuritaustat? Näistä asioista kertovat nuoret itse sekä alan asiantuntijat.
SEMINAARISSA KUULLAAN:
Saarnilaakson koulun 9. – luokkalaisten keskuudessaan tekemä selvitys seksuaalikasvatuksen merkityksestä heille.
Väestöliiton asiantuntijalääkäri Miila Halosen päivitys seksuaalikasvatuksen tilanteesta Suomessa.
Romanikulttuurin asiantuntija Mertsi Lindgrenin kokemuksia suomalaisesta seksuaalikasvatuksesta.
Aziza Nasari, afganistanilaistaustaisen nuoren suomalaisen vaikuttajan näkemyksiä siitä, miten maailman nuoret yhdessä edistävät seksuaalioikeuksia.
Nicaragualaisten nuorien kokemuksia siitä, miten ulkoministeriön VOZ JOVEN -hanke on vaikuttanut heidän elämäänsä.
Nojatuolitarinoita: Miten pienet asiat muuttavat ihmisten elämää?
Ilmoittautumiset 24.5. mennessä: Riikka Närhi riikka.narhi [ät] vaestoliitto.fi (antaa myös lisätietoja)