Kestävän kehityksen tehtävä

Maistelupeli

Mitä opin

Opitaan maistelemaan erilaisia vihanneksia ja hedelmiä. Murretaan ennakkoluuloja ja opetellaan kasvisruokailua. Lisätään ymmärrystä kestävistä elämäntavoista.

Tehtävän kuvaus

Oppiaineet: YM, BI, KT

Muistathan tulostaa pelipohjat ennen oppituntia.

Oppitunnin aluksi keskustellaan kasvisruokailun merkityksestä kestävän kehityksen edistämisessä. Pohditaan, miksi kasvisruoan kuluttaminen lihapitoisen ruoan sijaan on ympäristön ja maapallon hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Oppilaille voidaan kertoa esimerkiksi, että

  • liha- ja maitotuotteiden kuluttamisen vähentäminen ja kasviruokavalion lisääminen on paras tapa vähentää kuluttajan ympäristöjalanjälkeä.
  • vaikutus on suurempi kuin esimerkiksi lentojen vähentämisellä tai sähköauton hankkimisella.
  • maailman viljelyspinta-alaa voitaisiin vähentää yli 75 prosenttia, jos liha- ja maitotuotteiden kuluttaminen loppuisi. Ihmisille riittäisi silti ravintoa.
  • tällaisella muutoksella olisi merkittäviä ympäristövaikutuksia, sillä liiallinen maanviljely on yksi suurimmista uhista maailman eläinlajiston moninaisuudelle.
  • kasvisruokavalion lisääminen tai siihen kokonaan vaihtaminen vähentäisi muun muassa kasvihuonekaasuja, vesistöjen rehevöitymistä ja maaperän saastumista.

Voidaan myös pohtia, mitä kaikkia kasviksia ja hedelmiä oppilaat ovat maistaneet. Muistutetaan oppilaita siitä, että kannattaa maistella uusia makuja. Pohdintojen jälkeen valmistellaan pelituokio.

  1. Pilkotaan ensin vihannekset ja hedelmät helposti maisteltaviksi paloiksi. Tuotteita tulee olla kuusi erilaista, kutakin tuotetta reilusti. Valitaan mukaan hieman outoja tai vieraita tuotteita. Muistetaan  huomioida allergiat.
  2. Jaetaan ryhmä 4-6 hengen pienryhmiin
  3. Jaetaan jokaiselle ryhmälle pelipohja, maisteltavat tuotteet ja noppa.
  4. Jokainen pelaaja heittää vuorollaan noppaa, jonka silmäluku osoittaa pelipohjassa olevan tuotteen. Tuotetta maistetaan.
  5. Jos noppa osoittaa kolme kertaa samaa tuotetta peräkkäin ja on jo maistanut tuotetta kolmesti, saa  heittää noppaa uudestaan, kunnes silmäluku vaihtuu.
  6. Peli päättyy, kun kaikki ryhmässä olevat ovat maistaneet kaikkia tuotteita.
  7. Tehtävän purussa voidaan pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:
  •     Oliko jokin tuote vieras tai uusi?
  •     Oliko jokin tuote oudon makuinen?
  •     Mikä tuote kasvaa Suomessa?
  •     Tuleeko joku tuote kaukaa toiselta puolelta maailmaa?
Kuvassa näkyy noppien ja kasviksien kuvia.

Lataa tai tulosta alta Maistelupeli.

Maistelupelin pelipohjat

 

Anne Saarinen