Kansainvälinen oikeus

Kansainvälisen oikeuden tavoitteena on luoda perusta kansainväliselle järjestykselle ja edesauttaa rauhan saavuttamista. Kansainvälisellä oikeudella on myös keskeinen merkitys valtioiden oikeudellisessa kehityksessä, sillä kansainväliset sopimukset vaikuttavat yhä useammin kansallisen lainsäädännön taustalla.

Kansainvälisellä oikeudella tarkoitetaan sääntöjä (säännöksiä, normeja, standardeja), jotka sääntelevät valtioiden välisiä suhteita ja kansainvälisten organisaatioiden toimintaa. Kansainvälinen oikeus on laaja oikeudenala, johon sisältyy muun muassa ihmisoikeudet, humanitaarinen oikeus, kansainvälinen rikosoikeus, kansainvälinen sopimusoikeus ja sodan oikeussäännöt.

Perinteisen käsityksen mukaan kansainvälisen oikeuden toimijoita ovat ainoastaan itsenäiset valtiot. Näkökulma on sittemmin laajentunut, ja nykyään katsotaan, että kansainvälinen oikeus voi määrittää oikeuksia ja velvollisuuksia valtioiden lisäksi myös muille toimijoille, kuten kansainvälisille organisaatioille ja jopa yksilöille.

Kansainvälisistä sopimuksista on oma sopimuksensa, niin sanottu Wienin yleissopimus, jolla viitataan vuonna 1969 Wienissä hyväksyttyyn valtiosopimusoikeutta koskevaan yleissopimukseen (Vienna Convention on the Law of Treaties). Sopimus astui voimaan tammikuussa 1980, ja nykyisin sopimuksessa on osapuolena yli 100 valtiota. Wienin yleissopimuksen 2 artiklan mukaan ”valtiosopimus tarkoittaa kansainvälistä välipuhetta, joka on tehty kirjallisesti valtioiden välillä ja joka on kansainvälisen oikeuden alainen siihen katsomatta, sisältyykö se yhteen tai kahteen taikka useampaan toisiinsa liittyvään asiakirjaan ja riippumatta siitä käytetystä nimityksestä.”

Kansainvälisen oikeuden säädöksiä ei ole koottu yhdeksi kokoelmaksi, vaan valtioiden (toimijoiden) välisiä suhteita säätelevät lukuisat kahden - ja monenkeskiset sopimukset, tapaoikeus ja yleiset oikeusperiaatteet.