Uutinen

YK:ssa sovittiin historiallisesta valtamerisopimuksesta

Merkittävä sopimus edistää maailman merien suojelua. Tavoitteena on suojella 30 prosenttia valtamerialueista 2030 mennessä.

Oranssin ja kirkkaan vihreän värinen kala ui korallin edustalla ja avaa suutaan. Näyttää ihmissilmin katsottuna hymyilevältä.
Kuva: Alm Gnista.

Valtamerien suojelu on ottanut merkittävän edistysaskeleen uuden valtamerissopimuksen myötä.

Valtamerisopimus on ollut tekeillä jo 15 vuoden ajan vuodesta 2004 alkaen. Loppuhuipennuksena siitä käytiin tiukat kahden viikon neuvottelut YK:n päämajassa New Yorkissa viime viikonloppuna.

Sopimus koskee kansainvälisten merialueiden biologista monimuotoisuutta. Sen tavoitteena on suojella 30 prosenttia maailman valtameristä ja lisätä mertensuojelun rahoitusta. Lisäksi se kattaa merten geenivarojen saatavuuden ja käytön. Tällä hetkellä valtameristä on suojeltu vain yksi prosentti, vaikka valtioiden rajojen ulkopuolinen aava meri kattaa yli 60 prosenttia maailman valtameristä ja lähes puolet planeetan pinnasta.

"Aavan meren sopimukseksi" nimitetty BBNJ-sopimus mahdollistaa merensuojelualueiden perustamisen kansainvälisille merialueille.

”Sopimus on voitto monenkeskisen järjestelmälle ja maailmanlaajuisille pyrkimyksille valtamerien tuhoisien kehityskulkujen torjumiseksi”, sanoi YK:n pääsihteeri António Guterres.

YK:n pääsihteeri António Guterresin mukaan sopimus on ratkaisevan tärkeä, jotta ilmastonmuutoksen, monimuotoisuuden vähenemisen ja saastumisen aiheuttama kolminkertainen planeetan kriisi saadaan ratkaistua. YK:n pääsihteeri tunnusti myös kansalaisjärjestöjen, kansalaisyhteiskunnan, akateemisten instituutioiden ja tiedeyhteisön kriittisen tuen.

Maailman maat sopivat joulukuussa Montrealissa monimuotoisuuden turvaamisesta. Kyseisessä Kunming-Montrealin sopimuksessa päätettiin suojella kolmasosa maailman biologisesta monimuotoisuudesta sekä maalla että merellä.

"Kannattaa muistaa, että viime vuonna päätettiin aloittaa neuvottelut muovisopimuksesta, joka on ensimmäinen uusi ympäristösopimus vuosiin. Nämä kaikki yhdessä ovat hienoja monenkeskisen järjestelmän onnistumisia", sanoo YK-liiton vaikuttamistyön vastaava Jenni Kauppila.

"Ne kertovat siitä, että luontokadon torjumiseen ollaan heräämässä kansainvälisesti. Toivotaan, että se tarkoittaa jatkossa sitä, että luontokatoa, ilmastokriisiä ja saasteongelmaa käsitellään entistä tiukemmin yhdessä."

Meriensuojelusta on aiemmin päätetty YK:n merioikeusyleissopimuksessa (UNCLOS).

Viikonloppuna solmittu BBJN-sopimus hyväksytään virallisesti, kun käännökset kaikille YK-kielille ovat valmiina. Sen voimaantuloon tarvitaan 60 valtion ratifiointi.