Uutinen

Globaalihallinta on haaste

Suomen YK-liiton, Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistyksen Kehyksen, Ulkopoliittisen Instituutin sekä Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston järjestämä eurovaalipaneeli kokosi yhteen laajan joukon poliittisia toimijoita.  

Kansallismuseon auditoriossa 28.4.2009 järjestetyssä keskustelutilaisuudessa poliittisilta päättäjiltä ja eurovaaliehdokkailta kysyttiin näkemyksiä EU:n roolista kansainvälisten rakenteiden uudistamisessa ja muissa keskeisissä globaalikysymyksissä, kuten ilmastonmuutoksen hallinnassa. 

Globaalin talouskriisin luonne ja vakavuus on lisännyt keskustelua eri toimijoiden välisestä työnjaosta ja avannut uusia mahdollisuuksia kansainvälisten rahoituslaitosten ja YK:n uudistamiselle. Myös vaalipanelistit näkivät kriisin tilaisuutena uusiin alkuihin. Valtaosa panelisteista suhtautui myönteisesti YK-rakenteiden vahvistamiseen ja kehittämiseen. Ajatus neuvoa-antavan YK-parlamentin perustamisesta ei kuitenkaan saanut merkittävää vastakaikua.

Osa panelisteista puolsi ja osa vastusti ajatusta EU:n yhdestä yhteisestä paikasta YK:n turvallisuusneuvostossa. Myös kysymys YK-mandaatin välttämättömyydestä EU:n rauhanturvaoperaatioissa jakoi mielipiteitä.

EU:n asettama kehitysaputavoite vuodelle 2010 on 0,56 prosenttia EU-maiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta. Kaikki vaalipanelistit yhtä lukuun ottamatta pitivät tavoitetta realistisena. Useissa puheenvuoroissa todettiin, että talouden taantuma edistää tavoitteen saavuttamista bruttokansantuloa supistamalla. Lähes kaikki panelistit olivat myös sitä mieltä, että EU:n pitäisi taloustilanteesta riippumatta ajaa vahvasti globaalin hyvinvoinnin asiaa eikä huolehtia ainoastaan oman alueensa kehityksen turvaamisesta.

Vaalipaneelikeskustelussa korostui ilmastonmuutoksen hallinnan tärkeys. Vaalipanelistien mielestä ilmastotalkoot koskevat yhtä lailla kaikkia valtioita. Vaatimukset on kuitenkin suhteutettava kunkin maan kehitystilanteeseen ja vältettävä liian pikkutarkkaa ulkopuolista ohjailua.