Uutinen

Ympäristöhaittojen vähentäminen voi säästää 13 miljoonan ihmisen hengen vuodessa

YK:n alaisesta Maailman terveysjärjestöstä, WHO:sta, kerrottiin keskiviikkona ympäristöhaittojen, kuten saasteiden, likaisen veden, ultraviolettisäteilyn ja ilmastonmuutoksen vähentämisen voivan säästää 13 miljoonan ihmisen hengen vuosittain.

WHO on tutkinut ja analysoinut ympäristötekijöiden vaikutusta terveyteen ympäri maailmaa ja huomannut, että tietyissä maissa jopa yksi kolmasosa sairauksista voitaisiin ehkäistä ympäristöön liittyvillä parannuksilla. Maihin, joiden sairaustilastoihin ympäristöhaitat vaikuttavat eniten, kuuluvat Angola, Burkina Faso, Mali ja Afganistan.

"Nämä arviot maista ovat ensimmäinen askel kohti terveyden ja ympäristön vuorovaikutussuhteen ymmärtämistä ja sen ottamista huomioon kansallisen tason päätöksenteossa", sanoi Susanne Weber-Mosdorf WHO:n kestävän kehityksen ja terveellisen ympäristön yksiköstä.

Epäterveellisestä ympäristöstä johtuvien sairauksien määrien laskeminen on olennaista, sillä saatu tieto auttaa valtioita puuttumaan asiaan oikeilla keinoilla.

WHO sai selville, että 23 maassa yli 10 % kuolemista johtuu vain kahdesta ympäristön riskitekijästä: likaisesta vedestä ja sisäilman saastumisesta. Likaisen veden määritelmään kuuluvat huonot sanitaatio-olosuhteet ja hygienia, kun taas sisäilman saastuminen johtuu lähinnä ruuanlaitossa käytettävistä kiinteistä polttoaineista. Ympäri maailman alle viisivuotiaat lapset kärsivät ympäristöhaitoista eniten ja heidän osuutensa ympäristöhaitoista johtuneista kuolemista on 74 %.

WHO tilastojen tulokset osoittivat, että ympäristöhaitoista johtuvia kuolemantapauksia voisi vähentää muun muassa käyttämällä puhtaampia polttoaineita, kuten kaasua tai sähköä, käyttämällä parempia ruuanlaittovälineitä, parantamalla ilmastointia sekä tiedottamalla ihmisiä riskitekijöistä.


Artikkeli englanniksi