Uutinen

YK:n ympäristöohjelman johtaja puolustaa ilmastopaneelia

YK:n ympäristöohjelman johtaja puolustaa skandaalin kourissa painiskelevaa ilmastopaneelia ilmastonmuutosskeptikkoja vastaan. UNEP:n (UN Environment Programme) johtaja Achim Steiner painottaa, että hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n (the Intergovernmental Panel on Climate Change) johtopäätökset ihmisen roolista ilmaston lämpenemisessä pohjautuvat tuhansien huippututkijoiden tutkimukseen yli kahden vuosikymmenen ajalta. Ilmastonmuutosskeptikot ovat kritisoineet IPCC:a voimakkaasti sen jälkeen, kun ilmeni, että paneelin raporttiin Himalajan jäätiköiden sulamisvauhdista oli päässyt virhe vuonna 2007.

"On oikein, että virheet paikannetaan, korjauksia tehdään ja tutkimusten uskottavuus tarkistetaan kerta toisensa jälkeen", kirjoittaa Steiner turkkilaisessa Today's Zaman -lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Steiner muistuttaa, että IPCC on jo ryhtynyt toimenpiteisiin kiristääkseen laaduntarkkailuaan ja minimoidakseen mahdolliset epätarkkuudet tulevissa raporteissaan.

"Todistusaineisto osoittaa selvästi, että kasvihuonekaasupäästöjen on tavoitettava huippunsa seuraavan kymmenen vuoden sisällä, mikäli mielimme pitää globaalin lämpötilannousun millään hallittavalla tasolla", Steiner sanoo. "Mikä tahansa viivästys saattaa aiheuttaa ympäristölle ja taloudellisille olosuhteille riskin, joka osoittautuu mahdottomaksi käsitellä." YK:n ympäristöohjelman johtaja painottaa samalla, että vaikka ilmastonmuutosta ei tapahtuisikaan, on matalahiilidioksidipäästöiseen ja energiatehokkaaseen tulevaisuuteen siirryttävä pian. Näin siksi, että maapallon väestön uskotaan kasvavan nykyisestä kuudesta miljardista yhdeksään miljardiin seuraavien 50 vuoden aikana.

"Meidän on joka tapauksessa parannettava edellytyksiämme hallita ilmakehää, maaperää ja valtameriä. Tarvitsemme pikaisesti kansainvälisen yhteisön toimia vastataksemme energiaturvallisuuden, ilmansaasteiden, luonnon raaka-aineiden riittävyyden ja ilmastonmuutoksen asettamiin haasteisiin", Steiner summaa. Hän toivoo, että kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n työtä tuettaisiin, kun paneeli valmistautuu julkistamaan viidennen arviointiraporttinsa vuonna 2014.

Alkuperäinen artikkeli luettavissa YK:n uutispalvelusta.