Uutinen

YK pyysi Suomea mukaan Syyrian tarkkailijaoperaatioon

16.4.2012

Suomi vastaanotti viikonloppuna YK:n sihteeristön rauhanturvaosaston (DPKO) pyynnön osallistua Syyriaan perustettavaan tarkkailijaoperaatioon.

YK on pyytänyt Suomea valtuuttamaan mahdollinen sotilastarkkailijoiden siirto käynnissä olevista YK-operaatioista Syyriaan perustettavan tarkkailijaoperaation valmisteluun. YK pyytää jäsenmaita myös valmistautumaan osoittamaan sotilastarkkailijoita varsinaiseen operaatioon.

Ulkoasiainministeriöstä kerrottiin lauantaina, että Suomi on ilmoittanut YK:n sihteeristölle hyväksyvänsä mahdollisen suomalaistarkkailijoiden siirron Lähi-idän tarkkailuoperaatiosta UNTSO:sta. Lisäksi Suomi on ilmoittanut tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan viime perjantaina tekemän linjauksen mukaan valmistautuvansa osoittamaan tarkkailijoita tulevaan operaatioon. Asiaa selvitetään parhaillaan.

"Tarkoitus on edestä asiassa nopeasti. Olemme lähettäneet vastauksen Suomen valmiudesta osallistua. Osallistumisen valmistelu etenee YK:n kanssa käytävien keskustelujen pohjalta", vahvisti ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Suomen varsinainen osallistumispäätös käsitellään ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, ja tasavallan presidentti vahvistaa päätöksen kriisinhallintalain mukaisesti.

Valtioneuvoston tiedote