Uutinen

YK ottaa vastuulleen humanitaarisen avun turvaamisen Haitin maanjäristysalueilla

10.3.2010

YK ottaa asteittain täyden vastuun Haitin maanjäristyksen runtelemien alueiden turvallisuudesta ja humanitäärisestä avusta, YK:n Haitin rauhanturvaoperaation (MINUSTAH) johtaja Edmond Mulet kertoi eilen tiistaina New Yorkissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Yhdysvaltain, Kanadan, Ranskan, Espanjan ja Jamaikan armeijoiden kanssa yhteistyössä toteutetun avustusoperaation päävastuu siirtyy YK:lle, kun kansalliset armeijat vetäytyvät alueelta. Yhdysvaltain joukot ovat jo aloittaneet poistumisen alueelta, ja kanadalaiset jättävät tehtävänsä ensi viikolla.

Haitin tuhoisasta maanjäristyksestä tuli tiistaina kuluneeksi kahdeksan viikkoa. Toipuminen katastrofista on käynnissä ja jälleenrakennus Haitissa on alkanut, mutta jatkuvaa humanitaarista apua tarvitaan ainakin vuodeksi eteenpäin, Mulet kertoi.

YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA:n mukaan ensimmäisen vaiheen hätäapu - majoituksen järjestäminen, sanitaatio ja ruoka-apu - ovat edelleen tärkeimpiä prioriteetteja Haitin auttamisessa. Ensimmäisen vaiheen hätäapua tarvitaan vastedeskin yhdessä myöhempien vaiheiden avun, korjaamisen ja jälleenrakennuksen kanssa, sillä maassa on alkamassa nyt sadekausi ja kesäkuussa hurrikaanikausi, Mulet muistutti.

Haitin viranomaiset ja avustustyöntekijät ovat luoneet suunnitelman viiden väliaikaisen majoitusalueen rakentamisesta pääkaupunki Port-au-Princen ulkopuolelle, jonne osa täyteen pakkautuneen pääkaupungin 1,3 miljoonasta kodittomasta on tarkoitus majoittaa.

Viranomaiset ovat huolissaan maatalouteen suunnatun rahoituksen puutteesta. Haitissa tuotetaan normaalisti 60 prosenttia maassa käytetyistä elintarvikkeista, ja pääasiallinen viljelykausi alkaa kuun loppupuolella.

Viime kuussa OCHA osoitti 1,44 miljardia dollaria Haitin auttamiseen. Summa on sen historian suurin luonnonkatastrofista selviämiseen annettu summa.

Avustusorganisaatiot ja Haitin hallitus tekevät maalle maaliskuun aikana pidemmän tähtäimen kehityssuunnitelman. PNDA-ohjelmaa (Post Disaster Needs Assessment and Recovery Framework) on määrä esitellä New Yorkissa 31. maaliskuuta lahjoittajille järjestettävässä konferenssissa.

Linkki YK:n uutiseen sekä lehdistötilaisuuden koosteeseen.